17.1.2016

Jäällä

Muutama hassu kuva ja videopätkä jäältä.

Action-kameran mielestä on vuosi 2013... Enkä muista minä päivänä nämä otettiin. Mutta tällä viikolla kuitenkin. Oli sen verran lämmintäkin tuossa välissä, ettei T tarvinnut takkia ulkona, mutta nyt on taas vähän turhan kylmä...

Kuvaajana näissä kuvissa ja videoissa mieheni jälleen.

Reipas pikku lumikuono :)

Tämmönen hölmö kuvajainenkin meidän touhuista.



Tämä video nyt on pääasiassa vain actionkameran (SJ CAM SJ4000) testi, mutta toivottavasti silti piditte. Vähän sillisalaattihan tuo on, eikä mun videoeditointitaidot ole mitään huippuluokkaa, mutta eihän tuon videon pointti olekaan olla visuaalisesti silmiä hivelevän kaunis.

Aion jossain vaiheessa kuvailla videolle myös tokotreenailujamme, kunhan edistytään vähän. Nykyisessä tasossa ei vielä hirveästi esittelemistä ole, vaikka hirmu kivasti meillä meneekin. Varmaan aletaan jossain vaiheessa katsella, jos olisi tulossa jotain sopivaa kurssia lähistölle.

Ollaan pääasiassa tehty sivulletuloa, vähän istu-maahan-istu -vaihtoja ja pieniä pätkiä paikallaoloa sekä istuen että maaten. Ja lelun kanssa hiotaan jo vähän noutoa ajatellen palautusta, kun tuolla on tapana pudottaa se maahan, kuten videolta näkyykin. Jos itse peruutan samaan aikaan, kun koira tulee lähemmäs (toisin kuin videolla), pysyy lelu suussa, joten pitkä matka ei tämän oppimiseen ole. Sen kun vaan vahvistelee oikeaa toimintaa riittävästi.

Sitten vielä vähän sisustusta ja käsitöitä...

Uudet kupit ja alusta!

Sain eilen viimein kaivettua keraamiset kupit vaatehuoneen nurkasta käyttöön. Leikkelin myös muovimaton palasesta pohjamaton terraarioon ja kupeille alustan. Muovimatto on hankittu kympillä jämäpalana K-Raudasta. Nyt pysyy kupit kivasti paikallaan, eikä laminaatti vedä hernettä nenään, jos vesitippoja putoilee vesikupin viereen.

Ja jotta käsityöasiat koiraan liittyen eivät jäisi muovimaton leikkelyyn, lähden nahkatyökurssille huomenna, opettelemaan mm. kaulapannan tekoa. Sain äidiltä kolme isoa palaa nahkaa, joten saa nähdä, mitä muuta niistä keksin - kaulapantoja ei viitsi ihan sataa tehdä.

Lisäksi suunnitelmissa on ommella tossut (ei kuitenkaan tuosta paksusta nahasta), koska Toscan tassuja selvästi paleltaa kovemmilla pakkasilla. Ja onhan se hyvä olla olemassa ainakin yksi suojatossu esim. haavan varalta. Ja koska tekemäni villapaita osoittautui aavistuksen pieneksi ja huonon malliseksi Toscalle (pitääkin ottaa kuvia joskus), on myös uusi, parempi paita suunnitelmissa. Ja ommeltu takki... Ja ...

Ja... Missähän välissä nämä kaikki kuvittelin ehtiväni?

2 kommenttia:

  1. Tosi kiva tuo muovipalanen ainakin näin kuvan kautta. Ja hyvä jos se myös toimii, eikä vesikupin alla tarvitse olla kaukaloa niinkuin meidän Mörköllä nykyään. :D

    Olisi kiva kun videossa olisi ollut äänet, vaikka kiva ylipäätään että videota löytyi!

    VastaaPoista
  2. Alkuperäisessäkään videossa ei hirveästi ollut ääniä, kun actionkameran kuori vaimentaa :D Olisi siellä jotain aiheeseen kuulumatonta hölötystä voinut kuulua taustalla muttaaaa...

    Hyvin on kyllä toiminut tuo muovimatto, kupit ei luisu yhtään lattialla ja kaikki vähäiset vesitipat on aika hyvin osuneet sen päälle :)

    VastaaPoista

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksyntäni jälkeen :)