28.2.2016

Tokoa ja näyttelysuunnitelmia

Hullu vai tosi hullu?
Ilmoitin Toscan Tampere KV -näyttelyyn.

Kokemuksen kannalta, huvin vuoksi, uteliaisuudesta jne. Pitäähän se tuollainenkin kokea, varsinkin kun tuo on ihan tässä "meidän nurkilla" eli ei ole pitkä ajomatka paikanpäälle. Tampere KV on 30.4.-1.5. ja FCI1-ryhmä esiintyy sunnuntaina.

Jos koitettais jossain vaiheessa ottaa myös parempi seisotuskuva?

Lisäksi kalenteriin on merkitty:
10.4. mätsärit Ylöjärvellä
23.4. mätsärit Pirkkalassa
24.4. mätsärit Lempäälässä

Saadaan noista hyvin treeniä ennen näyttelyä. Ja kotona viilataan mm. seisomista ja .. köh... korvia. Lähinnä siis sitä, että niiden olisi suotavaa osoittaa eteenpäin, eikä sivuille. Tässä ehkä turvaudun vihdoinkin naksutinkoulutukseen, jota en vaan osaa, joten nyt pääsen tällaisen pienen tempun kanssa sitä itsekin harjoittelemaan.

Eli naks + nami kun koira näyttelyremmin päässä seistessään sattuu kääntämään korviaan eteenpäin. Ja tästä sitten tietysti pidennetään aikaa. Saa nähdä oppiiko koira ja erityisesti jännittää, oppisinko mä vihdoin käyttämään sitä naksua koulutuksen apuna. Ei tuon kaunis ilme kyllä pääse yhtään oikeuksiinsa, jos se pitää korvia sivusuuntaan...

... niinkun näin.

Asiasta kukkaruukkuun, oltiin tänään ihan ensimmäistä kertaa treenaamassa tokoa "porukassa" (paikalla tosin oli meidän lisäksi vain yksi ihminen kahden koiransa kanssa).

Ja kyllä huomaa, ettei oo tullut häiriössä treenattua! Ihan hyvä vaan, ettei näin ekalla kerralla ollut enempää porukkaa. T lähti monta kertaa toisia kohti, välillä haukkui ja vilkuili toisen koiran suuntaan. Siinä vaiheessa, kun koira sanoi mulle heippa, lähdin itse kävelemään poispäin. Aika hyvin se sieltä sitten tuli ja kiinnostui taas mun kanssa tekemisestä, joten eiköhän tämä ongelma aika pienellä työllä korjaannu.

Saatiin kuitenkin tehtyä ihan jees sivulletuloja, pätkiä seuraamista ja niitä istu-maahan-istu -vaihtoja, jotka meni ihan super, silloin kun koira malttoi keskittyä muhun eikä toisten suuntaan vilkuiluun. Pari luoksetuloakin, niissä se ei nyt tänään ollut oikein parhaimmillaan. Pitää saada intoa ja vauhtia enemmän.

Loppuun tehtiin luoksepäästävyys, jossa Tosca oli ihan mahtava, ottaen huomioon että tätä ei olla ollenkaan treenattu. Toki se oli mulla remmissä kiinni ja remmi mun selän takaa niin, ettei se olisi päässyt eteenpäin loikkimaankaan. Mutta siinä se istui ihan kiltisti sivulla. Mulla tietenkin oli nameja kokoajan kädessä, mutta niitä ei tarvinnut kokoaikaa syöttää, vaan se pysyi siinä ihan muutenkin.

Sitten vielä paikkis, jonka T teki nyt istuen, kun se on vähän turhan herkkä ollut nousemaan maasta tässä viime päivien aikana. Eikä tuota ohutturkkista vilukissaa viitsi hirveästi ulkona makuuttaa, vaikka pakkasta ei ollut kuin maksimissaan yksi aste - pitäisi kai joku retkipatja ottaa sille alustaksi?

Ihan alussa se nousi ja tuli muutaman askeleen mua kohti. Korjasin sen takaisin istumaan ja sitten se istuikin ihan nätisti paikallaan. Loppua kohti se alkoi vähän vinkua, joten täytyy nyt koittaa muistaa ottaa paikallaoloa vähän enemmän ja eri aikoja. Positiivista kuitenkin, että paikallaoloa ei tarvitse lähteä tuon kanssa ihan nollasta vääntämään, koska se ei kuulu mitenkään mun lempparijuttuihin.

Ehkä pitää kirjoittaa nämä erityisesti treeniä vaativat asiat ylös johonkin, että niitä tulis sit kans oikeasti treenattua joskus? Yleensä treeneihin lähtiessä pää on täynnä ideoita, mutta paikalle päästessä tyhjää täynnä.

Jospa sitten aloittaisi massiivisen siivousoperaation,
että löytäisi yhdet kadonneet neulepuikot,
että voisi aloittaa Toscalle villapaitaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksyntäni jälkeen :)