16.5.2016

Aktiivicollieiden pk-tottikset

Sunnuntaina oli Aktiivicolliet ry:n pk-tottiskoulutus.

Ajaessani kohti Pirkkalaa, mietin, että metrisen opettelu ja eteenmeno varmaan riittävät päivän ohjelmaan. Mitä vielä... Ehdittiin vaikka ja mitä!

Omaa vuoroa tultiin kentän laidalle odottamaan vähän etuajassa ja otin paikkamakuun siinä. Tosi jees. Kerran hypähti ylös ja haukahti, kun yllättäen isoon sadeviittaan pukeutunut ihminen kulki ihan sen takaa. Rauhoittui kuitenkin takaisin paikalleen nätisti. Maan haistelu ja ympäristön tuijottelu oli aika vähäistä - jo sillä yhdellä bh-kurssin treenikerralla siis oli iso merkitys.

Ensimmäisessä setissä otettiin ensin työn alle se metrin este. Matalat korkeudet meni kevyesti ja Tosca hyppäsi mielellään. Estettä korotettiin, korotettiin ja korotettiin. Joku noin about 90cm meni vielä yli! Siitä sitten laskettiin ja otettiin vielä muutamat hypyt. Joo, noniin, ei ongelmaa. Takapäälle treeniä ja sitten metrin treenailua kaikessa rauhassa. Täytyy vain kehittää sellainen este, josta ei oteta tassuilla tukea, koska tuo siinä ihan lopussa rupesi kokeilemaan sitäkin.

Sitten eteenmeno. Saatiin ohjeeksi viedä Toscan kanssa yhdessä lelu kentän toiseen päähän. Sitten takaisin, koira sivulle ja lähetys. Sinnehän se paineli. Vähän kaarsi lelun nostettuaan. Otettiin uusiksi ja nyt se ei sitten meinannut heti bongata lelua ruohikosta, mutta tuli sitten ihan luotisuoraan vauhdilla mua kohti sen löydettyään. Aletaan ehkä ämpärin tai muun alustan kanssa treenata tätä nyt silloin tällöin. Noniin, ei ollut ongelmaa siinäkään.

Koutsi kysyi noudosta. Keksittiin siinä sitten treenata kapulan heittoa, ettei lähde sen perään. No, eihän se lähtenyt. Jaa... No eipä ollut tääkään sitten ongelma.

Toisessa setissä mietittiin noutoa pidemmälle ja todettiin, että ensin pitää vahvistaa luoksetulossa se eteen istuminen, että sitä voi sitten noudon yhteydessä pyytää. Tähän saatiinkin jo perjantain bh-kurssilla hyviä vinkkejä. Tehtiin muutama toisto.

Sitten se saksalainen täyskäännös. No enhän mä ollut tajunnut, että sitä vois ensin paikallaan tehdä! Ja heti alkoi sujumaan! Hyvässä lykyssä käytetään tokossa sitten myös, koska onhan se nyt näyttävämmän ja näppärämmän ja nopeamman oloinen, kunhan sen osaa varmuudella.

Nyt mulla on taas runsaasti lisää ideoita treeneihin. Odotan innolla, että päästään kokeilemaan kaikkea käytännössä ja päästään taas ehkä muutama askel eteenpäin liikkeissä.

Illalla, katsottiin miehen kanssa jotain telkkarista,
ja jollain olis ollu vielä energiaa leikkiä.

Tosca on kyllä niin magee pieni harrastuskoiranalku, ettei sitä oikein edes tajua. Kaikki menee! Kunhan mä vain opin, koska mähän tässä se jarru olen. Mutta aloittaisi nyt ne juoksunsa jo, että tietäisi, mitä uskaltaa kesälle suunnitella.

Keskiviikkona luvassa on BH-kurssia, tällä kertaa kaupunkiosuutta.
Ja huomenna mennään kaupoille sovittamaan juoksuhousuja neidille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksyntäni jälkeen :)