30.5.2016

Syypää mun hymyyn

Tietää, että jotain tuli tehtyä oikein,
kun treenikentältä lähtiessä on hymy korvasta korvaan,
eikä se ole hyytynyt vielä kotiovellakaan.


Tehtiin seuruuta, pari jäävää istumista, kapulan pitoa ja pari noutoa. Paikkana meillä oli ruohokentän (jossa ollaan nyt usein treenattu) viereinen lentopallokenttä, vaihtelun vuoksi. Actionkamera oli lentopalloverkon tolpassa kiinni ja näköjään videon reunassa vilahtelee verkon kiinnitysnaruja, kun tuuli heiluttelee niitä. Koittakaa kuitenkin keskittyä siihen mageeseen nelijalkaiseen videolla ;)



Seuruussa sai ensin puuttua siihen paikkaan, ettei lähde edistämään. Ja vähän se varsinkin alussa poikitti, mitä videolta katsoin. Muuten se olikin sitten ihan super edellisiin omatoimitreeneihin verrattuna. Saksalainen täyskäännös edistyy huimaa vauhtia, mutta yksi hassu pyörähdyskin saatiin videolle! Sitten tehtiin vihdoinkin sitä "parkkiruututreeniä" eli maahan piirretyllä ruudukolla harjoiteltiin 90-asteisia kulmia. Piirtäessäni ruudukkoa, Tosca istui paikallaan selkä muhun päin ja kiltisi pysyi ja seurasi mun hassuja touhuja.
          Vasemmalle käännöksethän on ollut nyt meidän ongelma, kun en ole oikein jaksanut niitä treenata. Välillä meinasin kyllä kävellä koiran päälle, kun se ei vaan millään kääntynyt. Ja sitten se kokeili myös sitä, että löi peppua maahan käännöksessä. Vaikka miten yritin ohjata kädellä... Tiedänpähän mitä seuraavalla bh-kurssikerralla treenataan!
          Mutta tosi pitkää pätkää se kyllä oikeasti tekee saamatta palkkaa, ilman että kyllästyy tai muuta. Toki saa edelleen usein palkkaa ihan muutamastakin askeleesta. Mutta tässä vaiheessa voisin sanoa, että eiköhän me siitä bh-kaaviostakin (tuplana) tulla selviämään sitten aikanaan. Videolla näkyy myös jokunen pätkä, kun heilutin kättä ihan reilusti, koiran siitä häiriintymättä. Nyt kun sen käden vielä saisi suoremmaksi ja vähän sivulle päin, tuo käsi koukussa käveleminen ei oo kauheen luonnollista mulle.

Ihan pari jäävää istumista otettiin. Ihan ok. Se jäävä maahanmeno täytyy saada kuntoon kyllä ensimmäisenä. Istuminen on selkeesti helpompi Toscalle jäävänä kuin maahanmeno. Ja näissä täytyy kokeilla takapalkkaa ja sensellaista.


Kapulan pito on edistynyt ihan huimasti! Toscan ote on kyllä sellainen "en pure hampaita kiinni kapulaan" mutta liekö sillä nyt väliä, kun se kapula pysyy siellä suussa kuitenkin. Alokasluokasta kun selvitään, ei mokomaa liikettä enää kaivata. Noudossa palauttaessa se nimittäin pitää paremmin kiinni siitä kapulasta. Kahdesti se pomppasi kapulaan kiinni niin, että nousi seisomaan, mutta muuten pysyi kiltisti peppu maassa. Huisin nopeasti se on oppinut tuonkin.

Noudossa varmistelin, että se ei lähde lentävän kapulan perään. Tosi hienosti, ei edes nykinyt, vaikka seurasikin toki katseellaan tarkkaavaisesti. Lisäksi aloin vaatia eteen istumista palautuksessa, eikä sekään nyt ihan huonosti lähtenyt liikkeelle. Vähän se kokeili, et jos mä ensin pudottaisin tän kapulan ja sit istuisin... eeei, en mä näköjään tällä saa palkkaa... no jos mä sit istun kapula suussa? Ja siitä palkka. Taitava tyttö mulla :)

Loppuun leikittiin uudella prodogin patukalla, joka näkyy kuvissa. Kyllä kelpasi Toscalle! Toisaalta, ei ole tähän mennessä löytynyt lelua, joka ei olisi kelvannut. T kantoikin sitä puoleenväliin kotimatkaa, kunnes näki jäniksen - se on niin vakava paikka, että kyllä siinä putoaa parhaatkin lelut suusta. Ei se silti perään lähde, kun kieltää.


Aiemmin päivällä kaveri kävi kylässä ja leikittiin Toscan kanssa sekä sisällä että ulkona. Tosi hyvin tuo muuten nykyään leikkii vieraidenkin ihmisten kanssa, kyseisen kaverinkin näki ekaa kertaa tänään. Hienosti tosiaan jaksoi vielä illalla tokotreenin ilman minkäänlaisia väsymisen merkkejä, ja sen jälkeen touhotti vielä sisälläkin lelujensa kanssa. Jos me pian jo päästäis pyöräilemään tai vaikka canicrossia harjoittelemaan?

Tosca sovittamassa canicross-varusteita.

Canicrossista puheenollen, kävin Hööksissä ostamassa kirkkaan pinkin joustoremmin, joka vilahtaa tuossa ylläolevassa kuvassakin. Vihdoinkin. Nyt meillä on kaikki tarvittavat välineet - tosin mun pitäis hankkia uudet lenkkarit, mutta pääsee noilla vanhoillakin alkuun. Huskyvaljaat ja non-stopin "lyhyet" valjaat käy molemmat tähän hommaan, katsotaan kummat tuntuu paremmilta. Huskyvaljaat on siis käytettynä ostettu, samoin kuin juoksuvyö mulle.

Tosca leikkii kaverin kanssa.
Tuosta ylläolevasta leikkikuvasta tuli mieleen, että neiti on hienosti rohkaistunut leikkimään myös ihan uusien ihmisten kanssa. Kuvassa se leikkii miespuolisen kaverin kanssa, jonka on tosin nähnyt jo useita useita kertoja ja eilen käymässä ollut naispuolinen kaveri oli heti hirmu kiva leikkikaveri Toscan mielestä. Hirveesti se on reipastunut kyllä alle puolessa vuodessa!

Tää typy on kyl syypää mun hymyyn. Päivääkään en vaihtais pois.
Se on paljon enemmän kun pyysin, paljon enemmän kuin uskalsin toivoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksyntäni jälkeen :)