Treenikuulumisia

No jäipä tämäkin sitten julkaisematta, vaikka jo viime viikolla kirjoitin...

Perjantaina oli BH-kurssi, jonka jälkeen nämä on siis kirjoitettu.

Nyt ei valitettavasti kuvia, ei ole mitään aiheeseen liittyviä saatavilla,

eikä kyllä mitään muitakaan uusia, editoituna.

Mennään vanhimmasta nuorimpaan. Tosca. Sen kanssahan oli kovasti tarkoitus jättää pk-hommat taakse ja keskittyä tokoon. En ole kuitenkaan vieläkään (shame on me) aloittanut ruudun opettamista. Se on mulle kans sellanen yks ällötysliike, mistä en tykkää. Vähän kuin eteenmeno, joskin sen kanssa on vielä suurempi kynnys saada mitään aikaiseksi. Täytyisi niitä mokomia ruutunauhoja ja tötteröitäkin kantaa mukana.

No... Syy sille, miksi Toscan kanssa jätin pk-hommat oli se, että "se ei pääse metristä yli, saati sitten kapulan kanssa" ja se tosiaan täyttää kesällä 6v, eli alkaa olla jo ikää jonkun verran. Se on pari vuotta sitten hypännyt KERRAN 90cm ja sekin näytti hankalalta. Jo 80cm näytti siltä, että se ei ole sille mikään helppo pomppu. Noooo... Jäätiin BH-kurssin jälkeen ihan keskenämme kentälle, meinasin että höntsäilen jotain Toscan kanssa. Jotenkin ne esteet siellä kentän laidalla houkuttelee aina.
        Tehtiin kuitenkin ensin vähän seuruuta ja otin kaksi noutoa A:lla. Se on tähän asti tehnyt vain pari noutoa kisakorkuisella A:lla ja nekin lelulla. Ihan kiusallani kokeilin, miten se toimisi pienellä, kevyellä kapulalla. Hyvin, näköjään. Kentän laidalta lainasin vähän isompaa, varmaan just sellainen 650g mitä pk-puolella käytetään, suunnilleen samankokoinen kuin omanikin (joku on vaan jättänyt kaikki "kunnolliset" kapulat kotiin, ja autosta löytyi vain se yksi pieni, kevyt kapula). No, vieras kapula, huomattavasti painavampi kuin millä on hetkeen treenattu ja sieltä se sen nouti ja tuli A:n yli takaisinkin. Jotenkin se, mikä oli sille pari vuotta sitten hankalan näköistä, näyttää nyt hirveän helpolta. Ja se tekee mielellään.

Meillähän siis oli viime vuosi käytännössä pelkkää taukoa, pentujen odotuksen, leikkauksen jälkeisen saikun ja käsittämättömän helteen takia, ja osittain mun kadoksissa olevan motivaation takia. Eli siksi kaikesta on "pari vuotta".

No, kun se A meni niin helposti, niin ajattelin siinä sitten kokeilla, miten se hyppäisi 80cm. No, helposti. Otettiin ensin yhteen suuntaan ja sitten noutona (lelulla). Sama 90-senttisenä. Helppo nakki. Mä oikein ääneen sanoin Toscalle, että en usko että tätä hyppäät, mutta kokeillaan nyt kiusallaan ja hain viimeisen korotuslaudan esteeseen. Niin, kun et oo ennenkään metriä hypännyt, niin tuskin hyppäät nytkään.
         Jätin Toscan hyvän matkaa esteen taakse, kuten aina, jotta sillä on matkaa ottaa vauhtia ennen hyppyä. Kutsuin, pidätin hengitystäni... Ja sieltä se pomppasi, kuin ei mitään. Teki taas tyhjäksi mun epäilyt ja ylitti itsensä ja kaikki mun odotukset. Mun oli pakko ottaa sama uudelleen, että uskoin sen oikeasti tapahtuneen. Puhtaasti yli. Oletin, että jos se hyppäisi, se vähintään ottaisi tassuilla vauhtia esteestä, mutta ei. Kertaakaan.

Niin että, myönnetään. Kaivoin esiin sen vanhan haaveen, päästä pk-kisoihin Toscan kanssa. Sen ei pitänyt olla mahdollista, mutta niin ei monen muunkaan asian, mitä Toscan kanssa on tehty. Ei me tähdätä mihinkään suureen menestykseen enää tässä vaiheessa, mutta jos edes se JK1. Ens kesänä, tänä kesänä me treenataan.
        Eihän siltä nyt puutu kuin maastot kuntoon ja eteenmeno (joka on jo itseasiassa jonkinlaisessa kunnossa). Ja metriselle tottakai varmuutta ja se nouto, jonka lisääminen siihen nyt ei sinänsä ole iso ongelma, jos Tosca ei koe sitä estettä ongelmana. Treenataan alkuun vaikka 80cm sitä noutoa kevyellä kapulalla ja nostetaan siitä estettä ja kapulan kokoa. Kyllä se menee.

Ja kaiken tän jälkeen, mun on pakko todeta, et on muuten aikamoiset saappaat junnuilla täytettävänä.

Bonuksena, Tosca oli pari päivää siskolla lainassa, Minni-corgin ollessa kasvattajalla. Tosca kävi Minnin sijaisena rallytoko-treeneissä tekemässä avo-voi -tasoista rataa. Katsotaan, jos Tosca vaikka starttaisi vähän rallyakin jossain vaiheessa, jos saan siskon ylipuhuttua ;) Alo taitais olla Toscalle aika helppoa kauraa. Kunhan mä en ole pilaamassa suoritusta...

Ringa. Seuruu edistyy, BH-kurssin opein. Pitäisi vaan enemmän treenata itsekseenkin. Onneksi päästiin kurssille mukaan, en tiedä olisiko tuo kerennyt täyttää vuoden ennen kuin olisin saanut itsekseni aikaiseksi aloittaa sen seuraamisen treenaamisen. Se on mulle sellainen mörkö, ettei oo tosikaan. Sen verran hyvin oon seuruussa Toscan kanssa sössinyt.

Ringa on sopivan ahne, ei pure sormia verille, mutta tekee mielellään ja kelpuuttaa kaikki namit. Toki enemmän on enemmän, mutta treenaaminen on huomattavasti miellyttävämpää, kun sormet ei lähde namien mukana... Istuminen jees, maahanmeno tarvii vielä treeniä paljon ja seisomista ei olla ihan hirveästi edes tehty. Paikallaan pysymistä pieniä hetkiä, lähinnä istuen, se on helppoa silloin, kun ei oo liiemmin häiriötä. Luoksetuloa on tehty vähän avustajan kanssa pitkällä matkalla ja irrallaan odottaen lyhyellä matkalla, pari kertaa myös ihan miniesteen yli.

Yritin saada sitä kiipeämään matalaa A:ta, mutta se ei halunnut. Nosti tassut estettä vasten ja totes, että tän enempää en tuu, en pääse, en uskalla. Harmi, kun ei oo vielä matalampaa... Kai se sen oppii joskus, jollain keinolla. Kyllähän se siitä fysiikan puolesta yli pääsis ihan helposti (Varga todisti tämän...), mutta sillä on vähän tää sama kuin Toscalla korkeiden esteiden kanssa, että pää pistää vastaan. Ja kun sen kanssa ei vielä ole oikein keinoja nostaa virettä ja saada sen taistelutahtoa hereille, että se oikeasti haluaisi mennä sen palkan perässä vaikka kuuhun. Kun se nami ei siihen riitä.

Ringa ei siis vieläkään leiki. Tai no, se siis noutaa, kyllä, muttei taistele yhtään, sylkäisee lelut siihen puolen metrin säteelle musta. Ehkä se taisteluhomma tulee sieltä sitten myöhemmin, nyt vain sellaisia puolen sekunnin pieniä pätkiä joskus ja jouluna. Itseluottamusta jne. Mutta ei toivoakaan sitä lelulla pystyä palkkaamaan vielä pitkään aikaan, kun ei se noutaminenkaan ole ihan niin superia sen mielestä, että se repeäisi liitoksistaan päästessään sitä tekemään. Lelua kohti se napsii kyllä, muttei tartu vahingossakaan kunnolla. Jotain saalisviettiä siellä on, pitäis flirtillä kokeilla minkä verran, omat kädet kun on aika rajalliset siihen saalisliikkeen tekemiseen.
        En tiedä sitten, olisko sitä pitänyt pikkupennusta lähtien vaan tehdä enemmän... Meillä oli vaan iso hammasongelma - Ringan hampaat vaan meni lelusta läpi ja vaikka se avasi suunsa, lelu ei irronnut sen hampaista ja Tosca raahasi sitä välillä metrin pitkin lattiaa, kun se roikkui hampaistaan lelussa suu auki... Vähemmästäkin alkaa semmoiset leikit inhottaa pentua, en ihmettele yhtään. Nyt sen hampaiden vaihtumisesta on jo aikaa, mutta en ole kunnolla sen kanssa vetoleikkejä leikkinyt kuin ihan kerran metsässä pienen hetken vanhalla rukkasella, eikä tää homma ole edistynyt sitten yhtään. Kumisista leluista, tai muista sellaisista, joista hampaat ei mitenkään voi läpi mennä, se ei ole kiinnostunut ollenkaan. Jostain syystä Vargan kanssa ei tämmöistä hammasongelmaa ole ollut ollenkaan, vaikka lelut on ihan samoja. Eli jotenkin erilaiset noi niiden maitohampaat kai on?

Varga. Ai jestas se puree. Pakko hankkia hanskat sen kanssa treenaamiseen. Mun kipukynnys ei kestä sitä, kun se haukkaa mua sormista namia tavoitellessaan, erityisesti siis seuruuta opettaessa. Muutenhan se on ihan enkeli, eikä ajankulukseen/protestiksi käytä hampaitaan muhun. Muttakun se lihapulla on niin hyvää, ettei ehdi katsoa mihin ne hampaat osuu... Tästä syystä se toki myös pitää keskittymisen aika mukavasti oikeaan suuntaan, eikä välitä ympäristöstä.

Se tekeekin ruoalla aikamoisella draivilla hommia. Aika pähee kakara, tommoseks kolmikuiseks. Nopee, ihan törkeen nopee, ihan eri maailmasta kuin nuo englantilaiset. Ja se kiipeää sen namin perässä vaikka kuuhun, ei tarvi virpoa ja varpoa. Se meni sen matalan A:n jota Ringa ei suostunut menemään. Oltiin siis muutenkin siinä ihan vieressä ja sepä meni sen ihan omine lupineen. Kevyesti. Että sellanen kolmekuinen kakara. Täytti muuten sen 3kk juuri silloin perjantaina.

Seuruuhommissa se tekee tosi hienosti, käyttää takapäätäänkin kuulemma, ja on niin innoissaan, että! Toki ollaan sen kanssa vasta ihan vähän vasta treenattu sitä ja se on mallia yksi askel etuviistoon, eli ei mitään varsinaista seuruuta vielä, mutta jos en sössi mitään, niin siitä tulee kyllä aika hieno. Lisäksi on tehty mm. istumista ja maahanmenoa mun peruuttaessa ja luoksetulon eteenistumista. Pitäis kai ottaa vähän avustajan avulla kunnon luoksetulojakin, kauheasti se ei vielä paikallaan malta pysyä, kun intoa on niin hirveästi.

Se myös leikkii kivasti sillä tuulella ollessaan. Pitäs vaan enemmän, siitä sais ihan lelulla palkkautuvan koiran varmasti. Kun vaan osais ite. Ja se noutaakin, mm. käpyjä, lelujen lisäksi. Ja ottaa kontaktia kokoajan vähän paremmin, mikä ei ole ihan niin paljoa sen vahvuus kuin Ringan, joka taas on siltä osin ihan luonnonlahjakkuus. Toki sitä tuli myös Ringan kanssa huomattavasti enemmän treenattua pikkupentuaikana, että oliko nyt sitten luonnonlahjakkuutta vai treenin tulosta... Näyttelyhommia me ei olla edes yritetty, kertaakaan. Sitäkin varmaan pitäis, en oleta että tulee tämän kanssa niin helposti kuin Ringan kanssa.

Sisäsiisteys ei hirveästi edisty, tai ainakaan se ei tunnu siltä. Kakat se tekee ulos, käytännössä kaikki. Mutta pissaaminen... Ensin sillä oli se kausi (samoin kuin Ringalla), että ulos kutsuessa se pissasi äkkiä lattialle, tai juoksi karkuun pissatakseen, jos lähestyin sitä pannan ja remmin kanssa. Nykyään se lähtee ulos mielellään ja tulee kutsusta eteiseen. Mutta varsinkaan silloin, kun lähden sen kanssa kahdestaan ulos, sillä ei ole pienintäkään ajatusta käydä siellä ulkona pissalla, vaikka vien sen ulos juuri, kun se on kyykkäämäisillään pissaamaan sisällä! Olen seisonut sen kanssa tuntitolkulla ulkona, turhaan. Sitten on pakko mennä sisälle ja esim. itse vessaan, jonka aikana se käy pissalla sisällä. Öisinkin se käy sisällä pissalla vähintään kerran, joskus kahdestikin.
          Ymmärrän toki, että se on vasta 3kk, eikä sen kuulukaan vielä olla sisäsiisti, mutta osaa kyllä olla tämä vaihe ihan super ärsyttävä ja tuntuu, että pissaa on kokoajan kaikkialla ja en tee muuta kuin luuttuan lattioita ja vaihdan alustoja uusiin ja yritän kytätä milloin sillä olisi hätä, ja ehtiä sen kanssa ulos ajoissa - hyvin huonolla menestyksellä. Sillähän oli siis pissatulehduskin heti silloin 8vk iässä, käytännössä heti kotiuduttuaan. Silloin se pissasi lusikallisen, joi, ja yritti heti perään pissata uudelleen, ja uudelleen, ja uudelleen... Ja vinkui kokoajan hermostuneena. Nyt ei ole mitään sellaisia oireita ja se saa karpalojauhetta ja pissatulehduksia estävää lääkettä, joten kai tämä vaan on pentujen kanssa aina tätä. Oli se Ringankin kanssa, ja sitten se vaan yhtäkkiä alkoi pissailla ulos enemmän ja yhtäkkiä tajusin, ettei se ole pissannut sisälle moneen viikkoon.

Jälkihommia ei olla vielä "keretty" kenenkään kanssa, mistä poden super huonoa omaatuntoa. Kun se piti aloittaa heti, kun lumet on sulaneet ja maastot vähän kuivuneet. Ja mitään ei olla tehty, vaikka ainakin kuukausi jo olis ihan hyvin voitu treenata. No, Toscan kanssa on käyty pari kertaa pyöräilemässä ja uimassa, pennutkin on uineet pari kertaa. Ringa tarvii tekniikan kanssa vielä tukea, kunhan vaan vedet lämpiäis sen verran, että sinne kykenis itse meneen syvemmälle sitä uittamaan. Vargalta oikea tekniikka tuntuu ainakin liivit päällä tulevan ihan luonnostaan. Harmi, että kaikki sopivat rannat on automatkan päässä, kun meidän lähiranta on super äkkisyvä, heti rannasta pudotus ja 30cm vettä. Kelpaa Toscalle, muttei todellakaan pennuille.

Yhteenvetona tän hetken fiiliksestä voisin sanoa, että vaikka edistystä on tullut ja onnistumisia, mielessä hiertää kokoajan ajatus siitä, että enemmän pitäisi tehdä. Enkä tarkoita sitä, että kokoajan ja joka päivä pitäisi olla hiki hatussa menossa ja treenaamassa. Koska edistymisestä huolimatta, ei me olla oikeasti kotona treenattu mitään. Jos treenattais edes kaks tai kolme kertaa viikossa vähän jotain kaikkien kanssa, sekin olis paljon nykyiseen verrattuna. Jälkihommiakin olis kerennyt tehdä jo miljoona kertaa, kun olis vaan saanut aikaiseksi. Pennut edistyis, jos niiden kanssa tekis ihan pientä pätkää jotain kotona. Vaikka vaan istu-maahan-seiso -juttuja, kontaktia ja luopumista. Kosketusalustaa. Kivaa pientä helppoa. Ja leikittäis niitä, niin sekin homma edistyis. Toscan kanssa pitäis käydä ainakin muutaman kerran viikossa pyöräilemässä tai jotain, että sais sen kuntoa ylös.
        Siitä huolimatta, että olen vain kotona työttömänä, en saa aikaiseksi! Tämä on ollut mun koko elämän mittainen ongelma, josta en ole vieläkään päässyt eroon. En saa aikaiseksi mitään, oli kyse sitten mistä tahansa. Jään vaan koneelle istumaan - eikä sekään yleensä tarkoita kuvien käsittelyä, nettisivujen päivittämistä ja blogin kirjoittamista, vaan Netflixiä, Facebookin selaamista ja uutisten selailua. Saan siihen kulutettua koko päivän, ihan sujuvasti. Ja sitten taas viikon päästä mietin, miksei mikään asia ole edistynyt, eikä kukaan ole pessyt pyykkejäkään tai täyttänyt astianpesukonetta... Ja vihaan itsessäni tätä ominaisuutta enemmän kuin ylipainoa, jota sitäkin on jokusia kymmeniä kiloja... Joka oikeastaan johtuu tästä samasta "en saa aikaiseksi" -ongelmasta.

Eli toisin sanoen, on ihan törkeen huono omatunto siitä, etten vaan saa itsestäni irti kaikkea sitä, mitä haluaisin. Kaikki tavoitteet jää täyttämättä, jos tää jatkuu näin. Kukaan ei vaan vieläkään ole kertonut mulle, miten itseään otetaan niskasta kiinni, tai varsinkaan, miten se ote pidetään. Kaikki vaan kehottavat niin tekemään, mutta kukaan ei tiedä miten se pitäisi tehdä.

Pahoittelen avautumistani, mutta musta on ihan tärkeää myös kertoa, että tää ei oo mitenkään ruusuilla tanssimista ja pelkkiä onnistumisia. Mä en ole täydellinen, aktiivinen koiranomistaja. Mutta mä haluaisin olla. Ja mä olen sen velkaa mun koirille. Ne on hienoja koiria, jokainen, ja ne ansaitsee parasta. Sen takia mulla on todella, todella huono omatunto.

Mutta toivotaan, että tämä nyt tästä lähtisi ylöspäin...

Ja jatketaan vielä "iloisia" aiheita sillä, että ihan pian tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun mun unelmat romahti. Jos ne pennut olis syntyneet ajallaan ja elossa, mulla voisi olla näinä päivinä vuoden täyttävä nuori koira tässä käsissäni. Koko elämä olis voinut mennä erilailla, sen jälkeen nimittäin tuli melkoinen alamäki eteen vähän joka asiassa. Mutta ihan eniten mua harmittaa se, etten saanut juuri Toscasta ja juuri siitä yhdistelmästä itselleni koiraa. En saanut koskaan nähdä, mitä niistä olis tullut. Mitä Toscan geeneistä olis tullut. Ja mikään ei koskaan voi sitä mulle korvata.
        Ja vieläkin, vuoden jälkeen, se sattuu pahasti, enkä voi kirjoittaa tätä itkemättä. Voi, kun jollain olis aikakone... Niin hienoja ja rakkaita kuin Ringa ja Varga onkaan, niin silti palaisin miettimättä ajassa taaksepäin, pelastaisin ne Toscan pennut. Mutta jossain me vielä nähdään, rajan tuolla puolen... Sitten aikanaan ♥