15.2.2020

Näyttelysuunnitelmia

Vähän hetken mielijohteesta päätinkin, että aloitetaan meidän näyttelyvuosi jo huhtikuussa!
Ilmoitin trikit Laitilan ryhmikseen, 19.4.

Ohessa muutama kuva viime kesältä... Kun vihdoinkin sain editoitua.


Kaveri sai ylipuhuttua mut lähtemään, joten Laitilassa nähdään sitten Vargan ensiesiintyminen junnuissa ja Ringan nuorissa. Ja sitten toukokuun alussa Tampereella jatketaan HauHau DogShowssa kahden näyttelyn verran samoissa luokissa.

Mahdollisesti ollaan sitten myöhemmin menossa Nokian ryhmikseen samalla taktiikalla, Varga JUN, Ringa NUO. Kyseisestä näyttelystä ei tosin vielä ole mitään infoa, mutta olettaen, että se on suurinpiirtein samaan aikaan kuin viime vuonna, Varga menee vielä nippanappa junnuihin. Ja tätähän viimeiseen asti hyödynnetään, jotta mun on helppo esittää molemmat itse, kun ovat eri luokissa.


Mutta! Collie-erkkarissapa (5.9.) Varga onkin jo liian vanha junnuihin, joten tässä nyt joutuu sitten pähkäilemään, että mihin luokkiin nuo lykkää. Joko joudun keksimään toiselle jonkun muun esittäjän vähintään siiihen osuuteen, kun ollaan kaikki kehässä samaan aikaan (jossain utopistisessa tilanteessa myös siis kilpailuluokkaan, jos molemmat sinne pääsisivät). Tai sitten joudun ilmoittamaan toisen avoimeen - en kyllä mitenkään päin usko noista kummankaan siellä pärjäävän, Ringa on niin pieni ja Varga on muuten vaan hitaammin kehittyvää mallia ja siinä vaiheessa tosiaan vasta puolitoistavuotias kakara niiden muiden huomattavasti vanhempien seassa. Ei sillä, että nuortenluokassakaan niille menestystä odottaisin, mutta sentään kilpailisivat suurinpiirtein ikäistensä kanssa.

Todennäköisesti Tosca lähtee erkkariin Lassie-luokkaan (epäviralliseen luokkaan ns. pikkuvikaisille, esim. juurikin pystykorvaisille collieille) ihan vaan huvin ja urheilun vuoksi. Ihan, että pääsee sekin joskus johonkin. Ja kannatetaan vähän meidän rotuyhdistystä ja sensellaista. Vaikka kyllä meinasin yrittää sen kanssa päästä vähintään rallytokoa kisaamaan tänä vuonna... Sitä tosin pitäis ehkä ensin vähän treenata?


Tästäpä sitten saadaan Nokian ryhmikseen osallistumisen mahdollisesti toteutuessa meidän tän vuoden yhteismääräksi viisi näyttelyä, joka alkaa kaltaiselleni ei-niin-näyttelyihmiselle olemaan aika runsaasti kehässä juoksemista yhdelle vuodelle. Toisin sanoen, alkais niinkun jo riittää ihan vallan mainiosti.

Jos ei nyt suurempia ihmeitä tapahdu, niin tuskin ollaan esim. messariin tulossa, ainakaan muuten kuin turistiksi ilman koiria. Kyllä mä sinne vielä haluan koirankin kanssa, mutta haluan sinne sitten sellaisen koiran kanssa, jolla on jotain ihan rehellisiä mahdollisuuksia siellä pärjätä. On se sen verran kallis, että ilman äkkirikastumista, keksin niille rahoille kyllä muutakin käyttöä. Samaan hintaan pääsee joko kahtena päivänä messariin tai NELJÄÄN ns. tavalliseen näyttelyyn. Sillä summalla myös ruokkii koirat aika monta kuukautta, kun miettii kahden koiran ilmoittamista kahdelle päivälle...


Jospa tässä nyt koittais jotkut mätsärit ja/tai näyttelytreenit katsoa ennen noita virallisia kehiä, että sais esim. Vargan touhuun jotain järkeä. Parhaimmillaanhan se on siis tosi hieno, mutta ilmeisesti se pitäis väsyttää TAI näyttelypäivän täytyis olla tosi kuuma, jotta se ei jaksais niin hirveästi lentää ja säätää siellä kehässä. Yhdessä mätsärissä oli ihan läkähdyttävän kuuma, ja se esiintyi niin hienosti! Ringahan nyt on ihan automaatti, kelistä, energiamäärästä ja muusta välittämättä, sellanen mussukka, niinkun aina. Sen kanssa mä haluan näyttelyihin ja mätsäreihin jo ihan siksi, että sen kanssa on vaan niin kiva mennä.


Vielä vajaa pari viikkoa luustokuviin ja noin kuukausi Vargan silmätarkkiin!
Ja Ringan silmälausunto oli ilmestynyt vihdoin KoiraNettiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksyntäni jälkeen :)