6.9.2020

Collie-erkkari 2020

Kaiken epävarmuuden jälkeen, erkkari saatiin kuin saatiinkin järjestettyä! Tuomarit vaihtuivat pariin kertaan, luultiin että korona-rajoitukset estävät järjestämisen ja sellaista pientä hauskaa.

Itse lähdin siskon ja koko laumani kanssa matkaan, eikä ollut ollenkaan hölmömpi reissu! Tulosten lisäksi matkaan tarttui myyntikojuilta uudet remmit kaikille kolmelle ja Berran treenitasku, sekä vähän herkkuja koirille.

Lisäksi pakko mainita, että olin kovin tyytyväinen siihen, miten nuo häkissä hengailuun tottumattomat nuoret neitini lojuivat kevythäkeissään varsin rennon oloisina. Melkeinpä tässä täytyy myöntää, että se on tuo vanhin ja tottunein, joka käyttäytyy huonoiten - se joskus provosoituu haukkumaan häkistä muille koirille.

kuva: Linda Toivonen

Sk collieilla tuomarina Helle Viitkar.

Ringa NUO ERI
"Melkein 2-vuotias tricolour narttu. Hyvä purenta. Hyvä pää ja korvat. Kaunis ilme. Riittävä kaulan pituus. Hyvät takakulmaukset, suorat etukulmaukset. Hyvä selkälinja. Liikkuu rodunomaisesti."

Ringan kanssa kehässä on vaan aina mukavaa. Vaikka meillä oli vähän erimielisyyksiä siitä, missä asennossa seistään ja seistäänkö paikallaan ollenkaan, niin silti mä aina ehdottomasti haluan esittää Ringan itse. Siinä missä Varga lähtee taakseen katsomatta kenen tahansa mukaan reippaasti, Ringa on huomattavasti enemmän mun perään ja uskon, että viihtyy parhaiten kehässä juuri mun kanssa.

kuva: Linda Toivonen

kuva: Linda Toivonen

kuva: Linda Toivonen


Varga NUO ERI
"2-vuotias tricolour narttu. Oikea purenta, hieman löysät huulet. Hyvä kaula. Hyvä selkälinja. Hyvät takakulmaukset. Liikkuu rodunomaisesti, mutta tarvitsee näyttelykehään kokemusta."

Varga siis on 1,5v, mutta joku (minä) unohti kertoa sen koiran esittäjälle ennen kehään menoa... Se oli myös vieraan esittäjän kanssa hieman vallaton, mitä se ei kuukautta aiemmin mun kanssa Pori KV:ssa ollut ollenkaan. Muutenhan Vargalla ei ole ongelmaa olla jonkun muun esitettävänä, se ei haikaile mun perään tai mitään, mutta ei se mikään helppo automaattikoira ole esittää.

kuva: Linda Toivonen

kuva: Linda Toivonen

kuva: Linda Toivonen


Toscakin kävi pyörähtämässä epävirallisessa lassie-luokassa ihan huvin ja kannatuksen vuoksi.

Toscan arvostelu lassie-luokassa:
Tuomari: Suvi Lod
"7- vuotias, hieman kevytluustoinen narttu. Erittäin kauniit päänlinjat sivusta, hieman kapea pää. Hieman kapearunkoinen. Riittävät kulmaukset edessä ja takana. Aavistuksen pitkä runko. Hyvät leveät takaliikkeet, etuliikkeet riittävät. Liikkuu tarmokkaasti takajaloilla työntäen. Etuliike saisi olla ulottuvampi."

Harrasteluokkaan ei sitten jääty, kuitenkaan. Paremmalla kelillä ehkä, mutta keli alkoi lassieluokan jälkeen muuttua uhkaavasti sateiseksi ja kotimatkalle päästyämme tulikin vettä kuin saavista kaatamalla.

Ensi kesänä Tosca täyttää 8 ja pääsee veteraaniluokkaan ainakin muutamaan kertaan pyörähtämään. Tapellaan sitten niiden korvien kanssa, vielä en jaksanut.

Seuraavana meillä on näillä näkymin suuntana helmikuinen Komia Collie -erkkari Seinäjoella, johon meinasin ihan vähintään ilmoittaa Ringan, koska haluan viedä sen brittituomarille. Se joutuukin siellä sitten avoimeen luokkaan, Varga taitaa päästä vielä nippanappa nuortenluokkaan, eli joutuu siis ehkä ilmoittamaan senkin, kun vikan kerran saa esittää ne eri luokissa! Tosca varmaan lähtis taas lassie-luokkaan.

Mulla on lisääkin kuvia kyllä, Toscastakin. Sisko otti mun kameralla, eli odottavat sitä, että mä saan käsiteltyä ne. Laitan sieltä sitten jotain tänne blogiin erikseen, omaan postaukseensa :) Myös muutaman muun kuvaajan kuvia on trikkineideistä, Tosca sen sijaan ei tainnut osua kenenkään muun linssin eteen. Tässä postauksessa kuitenkin nyt vain Lindan kuvaamat.

Suunnittelin myös kunnon rakennekuvien ottamista kaikista kolmesta joskus tässä, kun nyt kerkee ja silleen... Muuten niitä olisi voinut ottaa tuossa erkkarin yhteydessä, mutta sitten tuli se sade.

31.8.2020

PK-Viesti, tutustumispäivä

Vihdoinkin! Viestiä!!!
Oikeasti, VUOSIEN odotuksen jälkeen.



Ja nyt rasti seinään - ensimmäinen päivä, kun mun koiralla on oikeasti palveluskoiraliivit päällä!


Ylöjärven Käyttöhukat Ry järjesti tutustumispäivän palveluskoirien viestiin sunnuntaina 30.8. Viesti on hieman "kuoleva" laji ja sitä treenaavia, saati kisaavia, on todella vähän. Siksi tällaiset tutustumispäivät tulee ehdottomasti tarpeeseen, jotta laji saisi uusia harrastajia! Itsehän melkein kiljuin riemusta, kun näin tämän tutustumispäivän "mainoksen" Facebookissa ja ilmoittauduin ennen kuin edes tiesin saanko ketään kakkosohjaajaksi.

Sk collieissa ei kisaavia viestikoiria tällä hetkellä ole ollenkaan. Viimeiset yritykset ovat vuodelta 2015, jolloin yksi koira on saanut kaksi nollatulosta. Siitä taaksepäin edellinen yritys on ollut 2000, jolloin yksi nollatulos. Tuorein koulutustunnus viestiltä on jaettu sk collielle vuonna 1999, jolloin -96 syntynyt koira sai sekä VK1 että VK2.

Minuahan viesti on kiinnostanut jo KAUAN. Jo vuosia ennen kuin minulla edes oli omaa koiraa! Heittäisin, että jostain vuodesta 2011-2012. Harmittavasti Toscasta ei viestikoiraksi ole, se kun menee ihan paniikkiin, kun hukkaa ihmisen metsässä. Mutta Vargassa voisi olla potentiaalia, ja bonuksena se rakastaa juoksemista.

Kakkosohjaajaksi "raahasin" siskoni (lähti oikeasti ihan vapaaehtoisesti). Kiitos hänelle myös kuvista, viimeistä lukuun ottamatta - sen otin ihan itse.


Ensin meillä oli "luento" siitä, mitä viesti on ja miten sitä treenataan. Sen jälkeen lähdettiin metsään! Porukka jaettiin kahtia (kaksi neljän koirakon ryhmää) ja molemmat ryhmät treenasivat kaksi kierrosta. Lisäksi pari pentuikäistä teki omat pikku treenit.

Varga juoksi molemmilla kerroilla viisi matkaa. Matka oli lyhyt, mutta ei suoraa näköyhteyttä. Itse jäin A-pisteelle ja sisko lähti Vargan kanssa B-pisteelle. Alkuun Vargaa piti vähän kutsua, mutta seuraavalla kerralla se lähti jo ihan itse ja varsinkin loppua kohti se paransi todella hienosti ja lähti kuin tykin suusta.  B-pisteellä olevat ohjaajat siirtyivät joka kerta pieniä matkoja, ei ongelmaa. Varga lähti tosi hienosti molempiin suuntiin.

Ja juoksee meinaan kovaa! Siis sen verran kovaa, loppuun asti, että joka kerta jännittää tuleeko se päin. Ainakin tällä kertaa jarrut kuitenkin toimivat, mutta ihan varmasti joku kerta se vielä tömähtää vauhdilla jalkoihin. Mut hei, no pain, no gain!

Ja nyt sitten päästään kahdestaan siskon kanssa rakentamaan lujia pohjia tälle lajille, ennen kimppatreenejä. Ja hankkimaan tarvittavia välineitä... GPS-paikannin, nyt ihan ensimmäisenä!

Mutta siis ehkä siistein laji ikinä! Ja niin paljon enemmän sekä mun että Vargan laji, kun vertaa metsäjälkeen. Ainakin nyt alussa jäljestyshommat on olleet sellaista hermojen kiristelyä, kun mä en vaan osaa tuontyyppistä koiraa jäljellä ohjata alkuun... Vaikka tekisi kieltämättä hyvää tuontyyppiselle koiralle nuo rauhallista mielentilaa vaativat nenähommat ja aiotaan niitäkin kyllä jatkaa. Heti tiistaina on collieiden aloittelijatason jälkitreenit, joihin mennään mukaan.


Innolla odotan jo seuraavaa treenikertaa!

Mutta kuka kumma sille vääntäisi tottiksen ja esineruudun?

23.8.2020

Muutama treenikuva

Yritän kaivaa kadonnutta treenimotivaatiota hiljalleen esiin...

Kyllä tässä on laiskoteltu jo riittävästi. 




Tosca teki ihan superit jäävät ja erotteli ne myös toisistaan ihan superisti. Seuruussa edistää edelleen, enkä varmaan jaksa sitä ikinä korjata, keskitytään mielummin kontaktiin ja mielentilaan. Ruudusta se ei tajua tuon taivaallista, vaikka on muutamalla vähän erilaisella tekniikalla koitettu. En haluaisi targettia, mutta varmaan sitä on pakko kokeilla seuraavaksi.

Tosca treenaa tokoa ja rallya, ja olen vakavasti päättänyt mennä sen kanssa ensi vuoden puolella rallykisoihin. Sehän osaa alokkaan jutut ihan heittämällä, kun vaan ohjaaja muistaisi radan ja osaisi kyltit... Ja siitä tokon avoimesta puuttuu pääasiassa vaan se ruutu.




Ringa oli alkaneista juoksuistaan huolimatta ihan super ihana ja iloinen ja energinen ja keskittyi hyvin. Pomppi innosta! Ennenkuulumatonta! Teki hienosti kaikkea, nouti ensimmäistä kertaa ikinä noutokapulaa (kyllä... ja se on melkein 2-vuotias...) ja tutustui merkin kiertoon ensimmäistä kertaa tötteröillä - muita asioita on kyllä kierretty lenkkien ohessa. Mutta kun se treenimotivaatio on ollut vähän hukassa käytännössä koko Ringan eliniän ja jo sitä ennen, niin ei me nyt ihan ens viikolla olla kokeisiin menossa.

Ringa treenaa tokoa ja rallya ja tekee varmaan myös BH:n jossain vaiheessa, vaikka ei ole palveluskoirakokeisiin menossa. Ellen innostu vääntämään peltojälkeä...




Vargan kapulan pito etenee, kuten kuvasta näkyy. Jenni teki kivat pohjat sille, kun vierailimme Pori KV:n yhteydessä. Myös seuruu etenee, ja en ole ehkä vielä onnistunut pilaamaan sitä, vaikka tässäkin tuli heti kuvien perusteella sanomista, että käsi irti sieltä kyljestä. Luoksetulo on vauhdikas.

Lisäksi Varga teki vesipelastukseen liittyvää vientiä, eli vei patukkaa ohjaajalta toiselle (minä ja siskoni). Se toimi myös erinomaisesti. Sitten kun se vielä toimisi vedessäkin...

Vargahan siis treenaa tokoa/tottista, EI rallya, mutta jostain syystä osaa mun koirista parhaiten rallyssa tarvittavan "väärän puolen" seuruun... Ehkä se tekee rallya sitten joskus eläkelajinaan. Alkaa meinaan olla ihan riittävästi lajivalikoimaa, kun laskee nuo ei kentällä treenattavatkin.




Tosiaan, Varga ja Tosca ovat treenanneet tänä kesänä (minullekin) uutena lajina vepeä eli vesipelastusta. Käymme treenaamassa sitä Ikaalisissa asti, Ikaalisten Seudun Kennelkerhon riveissä. Hirveen kiva laji ja ehdottomasti jatketaan ensi kesänä myös.

Varga on myös tehnyt muutaman jäljen (kiitos Jenni, tästäkin). Oon vaan itse sen kanssa ihan kädetön.

Lisäksi Varga on menossa kokeilemaan pk-viestiä! Olen halunnut kokeilla sitä siitä lähtien, kun vasta haaveilin omasta koirasta! Toscasta vaan ei viestikoiraksi ole, eikä kyllä sen puoleen siskontytöstäänkään. Mutta Vargasta saattaisi olla.


Nyt kun näitä tokoilukuvia on saatu pitkästä aikaa, niin seuraavaksi haluaisin tehdä videot jokaisesta! Ja kuvia vepe-treeneistä ennen kuin ne loppuu tältä vuodelta.

2.8.2020

Varga Porissa


Varga pyörähti ensimmäistä ja viimeistä kertaa junnukehässä Pori KV:ssa. Tuloksena sieltä EH JUK4! Varga oli kehässä kivasti, ei sen kummempia kevätjuhlaliikkeitä.

Näyttelystä ei kuvia valitettavasti jäänyt muistoksi.


Tuomarina Helin Tenson.

Arvostelu:

Sopivat mittasuhteet & luusto. Hyvä pään pituus. Otsapenger saisi olla korostuneempi & alaleuka vahvempi. Hieman löysä kaulanahka. Kauniit korvat. Hyvä ala- & ylälinja & turkki. Hyvä häntä. Niukat etukulmaukset, hyvät takakulmaukset. Liikkuu hyvällä askeleella.



Näytelmien jälkeen suuntasimme Yyterin koirarannalle, vihdoinkin!

Olen haaveillut siellä käymisestä jo vuosia ja mikäs sen parempi koira sinne mukaan, kuin Varga, joka on aina niin mutkaton ja fiksu tuntemattomienkin koirien seurassa. Se ei provosoidu mistään, eikä provosoi ketään, eikä ole heti ensimmäisenä juoksemassa muiden luokse. Sopiva annos sosiaalisuutta ja välinpitämättömyyttä. Sen kanssa on vaan niin stressitöntä, helppoa ja mukavaa tavata muita koiria!




Seuraavan kerran ollaankin sitten Collie-erkkarissa pääkaupunkiseudulla, jossa nuoriso menee nuortenluokkaan ja Tosca epäviralliseen lassieluokkaan.

Ensi kesästä lähtien Toscakin pääsee ainakin muutaman kerran virallisiin kehiin, kun veteraani-ikä tulee täyteen, mutta siihen asti se saa pitää pystykorvansa...