25.1.2016

Ensimmäinen järkevä treenivideo

Melkein puolen tunnin videon "parhaat palat" tiivistettynä viiteen minuuttiin.
Olkaa hyvät.

Tällä kertaa kuvasin "ihan ite" aka. actionkamera oli kiinni gorillapodissa, joka nökötti lumikasan päällä. Ja kameran aiemmat sekoilut paljastuivatkin ihmisten omaksi mokailuksi ja osin asetusten syyksi, joten nyt ei ollut mitään ongelmaa.

Videossa ei (taaskaan) ole ääniä. Vikassa "kohtauksessa" olisi äänet olleet kivat, kun Toscalla oli hirveästi asiaa, mutta kameran asetuksista on äänen tallennus kokonaan pois päältä, koska 98% tilanteista en halua ääniä mukaan. Ehkä joskus. Mutta toistaiseksi pärjäätte kai ilman?



Videothan on siitä kauheen kivoja, että huomaa sekä omia että koiran virheitä ja eleitä ja muuta mukavaa ihan eri tavalla kuin livenä. Näkee eri kuvakulmasta, pystyy kelailemaan ja hidastamaan mielensä mukaan. Vaikka teille nyt onkin tässä näytillä vaan niitä parhaita paloja. Tein kuitenkin paljon pienempiä ja isompia huomioita sekä livenä että myöhemmin videolta.

Nyt noin niinkun jotain mainitakseni...
- Koira poikittaa sivulletulossa ja seuraamisessa joskus aika paljon - täytyy keksiä tähän jotain.
- ... ja pomppii, mutta koska suunta (ja ajatus) kuuluukin olla mielummin enemmän ylöspäin ja paino takajaloilla, niin luotan että se siitä tasoittuu. Mielummin pomppiva kuin edistävä koira, mun mielestä.
- Mä tuijotan koiraa taukoamatta. Tietysti mun täytyykin alussa katsoa, että se tajuaa pysähtyessä laskea takapuolensa maahan jne, mutta parempi olla jämähtämättä liikaa tuijottelemaan sitä tai voi tulla ongelmia jatkossa.
- Koiralla ei ehkä ollut ihan paras mahdollinen vire kaiken aikaa, joten siihen täytyy panostaa. Edellinen treeni oli tämän osalta paaaljon parempi. Nyt pidetään varmaan päivä pari taukoa.
- Toscan pieni sievä pää menee usein tilttiin, jos lelu on sen näkökentässä samaan aikaan, kun siltä pyydetään jotain. Tai no, selän takanakin tuottaa saman tuloksen. Siis lelu taskuun. Ja keskittymisharjoituksia lelun ollessa näkyvillä.
- Lelu, jossa on lenkki toisessa päässä, on vähän huono, koska tuo sai lenkin pari kertaa kiristymään kuononsa ympärille leikkiessään. Ratkaisuksi taidetaan vaihtaa lelua samantyyppiseen lenkittömään.

Tietysti huomasin myös paljon positiivista. Toivottavasti tekin! Vielä mennään aika paljon namien avustuksella, mutta hiljalleen, liikkeiden muuttuessa varmemmiksi, siirrytään enemmän ja enemmän lelupalkkaan. Tosca nykyään tuo lelun hirveän kivasti käteen asti ja jää pitämään kiinni, joten nyt sen kanssa on mukavampaa heitellä ja repiä lelua.

Kuten ehkä huomasitte, meillä on tällä hetkellä pääpaino aikalailla tuossa sivulletulossa ja seuraamisessa. Jostain kumman syystä se olisi hyvä olla hanskassa, kun kaikki liikkeet alkaa ja loppuu siihen, että koira on sivulla. Seuraavaksi suunnitelmissa on maahanmenon vahvistamista, sekä kauko-ohjauksen valmistelua, että saadaan vähän vaihtelua treeniin. Ja onhan sitä sitten kaikenlaista noutokapulan pitoa ja estehyppyäkin osattava ALOa varten, mutta rauhassa, rauhassa...

Huolestuakin ehdin. Treenailun aikana paikalle, jossa pyörimme paljon, ilmestyi hieman punaista väriä yhteen kohtaan, huomasin lähtiessämme. Olin jo ihan varma, että Toscalla on tassu auki jostain. Kotona tutkin tassut, varpaanvälit ja kaikki superhuolellisesti. Iho ja anturat näyttivät ihan normaaleilta, eikä koira missään välissä arkonut kävelyä tai tassujen tutkimista, eikä nuollut tassujaan. Tulin siihen lopputulokseen, että se punainen, mitälie olikaan, oli ollut siinä jo tullessamme, mutta paljastunut lumen alta, kun pyörimme siinä. Tai ei se ainakaan tuon koiran tassuista tullut.

Ja muuten... Pirkanmaalaiset tokoilijat ja PK-tottistelijat!
Perustin facebookkiin "Pirkanmaan tokoharrastajat" ryhmän, jonka jäsenmäärä räjähti heti parin ekan vuorokauden aikana sataan henkilöön - ilmeisesti tarvetta tämmöiselle löytyi. Eli tervetuloa vaan kaikki uudetkin mukaan, höpisemään, jakamaan treenikuulumisia, sopimaan yhteistreenejä, vinkkailemaan alueen koulutuksista/kisoista ja niin edelleen :)

Kopioikaa vapaasti ideaa, jos omalla alueellanne ei ole vastaavaa ryhmää ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksyntäni jälkeen :)