11.1.2016

Heittäydy täysii, mitä ikinä teetkin

Ja elä nyt missä ikinä meetkin
Silmissä kipinän hetki
Heittäydy täysii
Siihen mikä on tärkee
Ja tee sitä missä sulle on järkee
Silmissä kipinän hetki

(Robin feat. Elastinen - Kipinän hetki)

Rannassa leikkimässä

Toscalla oli tänään jännä päivä. Käytiin autoilemassa - ensin hakemassa mies mukaan, sitten tyhjässä koirapuistossa ihmettelemässä, sitten wuf.fi:n myymälässä ja sitten vielä jäällä riehumassa. Kaiken tämän jälkeen tyttö sai nenänsä eteen kanan selän.

T oli mulla nyt ekaa kertaa omassa autossa kyydissä, kun hakureissu suoritettiin miehen autolla. Mulla on siellä takakontissa karvapehmuste alla ja koiraverkko. Joskus kyllä hankin ihan häkin sinne, turvallisuussyistä ja siksikin, että sitten takakontissa voi samaan aikaan kuljettaa myös tavaroita. Nätisti tyttö matkusti, ei mitään ongelmaa.
          Tyhjä koirapuisto oli ihan jees paikka kokeilla mitä tuo sanoo vapaana olemisesta. No, ei mitään ongelmaa ja tottelee nätisti. Eipä se varmaan edes huomannut, että ollaan aidatulla alueella. Hirveän kauaa ei ehditty ihmettelemään, kun nähtiin jo kauempaa, että puistoon oli tulossa muita koiria, joten lähdettiin siitä sitten autolle.

"Heitä!"

Miksi itse näytän ihan perunalta, jos koira on supersöpö kuvassa?

Wuf.filla käytiin ensin vaa'alla toteamassa, että neiti painaa 18 kiloa. Tosca on ihan hyvissä mitoissa. Sitten päästiin sovittelemaan valjaita. Mulla olleet tukevammat valjaat oli auttamatta liian isoja sievälle collieneidille, joten hankittiin nyt sitten suosiolla kunnolliset valjaat muilla autoilla tehtäviä matkoja varten. Tosca ei ole tottunut matkustamaan "turvavöissä" takapenkillä, mutta en usko sen olevan kovin suuri ongelma. Lisäksi noille saattaa tulla käyttöä jäljellä, jos ei siihen hommaan oteta jotain toisia valjaita, joissa lenkki myös mahan alla.
          Toscalle valikoitui Hurtan Dazzle Harness -valjaat, tietysti oranssina, kuinkas muutenkaan. Koko 60-80cm. Hyvän oloiset, tukevat ja kiitettävästi heijastinpintaa, saatavilla myös keltaisena. Arvostan erityisesti autokäyttöä ajatellen tukevaa pehmustetta rinnassa. Valjaissa on selässä myös kätevä kahva ja säädöt myös kaulalle. Ensivaikutelman perusteella voin suositella. Vähän arvokkaammathan ne on, kuin saman merkin perusvaljaat, mutta parempi ostaa kerralla kunnolliset!
          Lisäksi napattiin muutama pötkö raakaa ja yksi pussi kanan selkiä mukaan - seuraavat ruuat ostetaankin sitten kyllä jostain lähistöllä vierailevasta pakasteautosta halvemmalla. Koko kauppareissun ajan T oli kovin innoissaan, halusi päästä tutkimaan kaikkialle ja käydä pusuttelemassa kaikkia ihmisiä - tässä nyt on sitten se vieraita arasteleva koira joo. Kodin ulkopuolella vieraat ihmiset onkin yhtäkkiä superkivoja. Ihan kuin eri koira.

Kananselkä maistui hyvin

Koska koirapuistoilu jäi lyhyeksi, päätettiin jatkaa matkaa läheiselle rannalle, jossa ollaan jo monesti käyty kävelemässä. Järvi on todella hyvin jäässä, eikä tässä kohtaa ole mitään virtauksiakaan, joten jäälle meneminen ei pelottanut edes minua! Luntakin oli satanut sen verran, että suurimmassa osassa jäätä oli ihan kohtuullinen pito.
          T oli mulla vapaana koko ajan. Näkyvyys oli kokoajan sen verran laajalle alueelle, ettei kukaan olisi päässyt meitä yllättämään, muuten en olisi antanut vapaana olla vielä tässä vaiheessa. Tosi nätisti Tosca kuunteli ja totteli, vaikka pääsikin mielensä mukaan juoksentelemaan. Enemmän sitä kuitenkin kiinnosti, että mitä me ihmiset tehdään, kuin omatoiminen riekkuminen. Leikittiinkin sitten lelulla siinä ja kokeiltiin namien kanssa myös "viestiä" eli koira juoksi mun ja miehen väliä muutaman kerran. Ja nyt sitten ulkona se maasta istumaan toimi kuin ei mitään ongelmaa olisi ikinä ollutkaan. Lisäksi vähän taas sitä sivulletuloa ja siinä samassa ihan pari askelta seuruutakin. Tuosta tulee kyllä tosi näppärä tokokoira ♥

Tosca the nenäeläin uusissa valjaissaan

Kotona laitoin ruokaostoksia pakkaseen ja nappasin yhden kanan selän pöydälle sulamaan siksi aikaa kun tein itselleni ruokaa. Olin ajatellut opettaa Toscan syömään raakaluut jonkun alustan päällä siisteyssyistä (=en halua kuurata lattioita jokaisen syödyn luun jälkeen) joten levitin pyyhkeen lattialle ja annoin kananselän siihen. Ja arvatkaapa mitä! Sehän sitten söi sen rauhassa siinä pyyhkeen päällä ilman mitään opettamista! Malttoi myös pureskella ihan hyvin, vaikka eipä tuo ruokaa muutenkaan hotkimalla syö.

Syömisten jälkeen yritin ottaa jotain järkevää kuvaa Toscan uusista valjaista sen päällä, mutta eipäs se ollutkaan yksin niin kauhean helppoa. Mutta koira maahan, nami nenän eteen, pari kuvaa ja koiran vapautus. Tuli siis pari lyhyttä paikkamakuuharjoitusta samaan.

Hyvin malttaa odottaa :) Ja valjaat istuu hyvin.

Jäi kyllä niiiiiin hyvä mieli tästä päivästä! Tosca on reipastunut ihan silmissä tässä viime päivinä ja muutenkin kaikki menee hienosti täällä. Lämpenisi vaan tuo keli jo, sellainen 2-5 astetta pakkasta olis ihan jees. Pääsis jotain kunnolla ulkona tekeenkin, terveisin jääsormi.

Toivottavasti pian saataisi myös järkkäritason kuvia ulkoa, tämänpäiväiset ovat puhelinräpsyjä, valjaskuvia lukuun ottamatta. Ehkä mies tulee sellaisia kuvailemaan, että saan itse keskittyä koiran ohjaamiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksyntäni jälkeen :)