19.4.2016

Kännykän tyhjennystä ja esineruutua

Nappasin taas kännykästä uusimmat kuvat teidän iloksenne :)

Tarkkaavainen parvekekyttääjä

Varpaanlämmitin työssään

Eräänä päivänä grillattiin sähkögrillillä parvekkeella ja T tuli jalkoihin pyörimään. Pitihän se sitten opastaa nostamaan etutassut parvekkeella olevan laatikon päälle. Siihen se sitten jäi uteliaana tarkkailemaan pihaa ties miten pitkäksi aikaa. Kun tarkkailu alkoi väsyttää, Tosca käpertyi lämmittämään mun varpaita.

Taas näitä kiipeilyjä!

Pirteä otus matkalla mätsäreihin 17.4.

Illalla 17.4.


Nosiis meillähän on nyt tää viikon tokotauko. Joo. No, ei se kai estä esineruutua treenaamasta, koska sitä se tekee mielellään ja palkkautuu käytännössä jo siitä tekemisestä itsestään. Siihen ei oo tarvinnut koskaan motivaatiota etsiskellä. Päivällä otettiin lenkille parit esineet mukaan.

Monet aloittaa esineruudun lelujen etsimisellä. Tosca noutaa mielellään kaikkea, joten aloitettiin ihan suorilta esineillä. Mukana oli palloksi solmittu villasukka, paksu neulepintainen sormikas ja kangasrukkanen. Jätin Toscan polun varteen, remmi puuhun sidottuna ja käveltiin miehen kanssa yhdessä ruudun reunat ja sikin sokin pitkin ruutua. Aika pieni tehtiin nyt näin alkuun. Kangasrukkanen piilotettiin sammaleen alle, villasukkapallo pienen kuusentaimen juurelle ja sormikas jätettiin näkyvämmälle paikalle ruudun etuosaan.

Ja ei muuta kuin koira etsimään. Innokkaasti se lähtikin metsää haravoimaan, vaikka aika paljon harhaili myös tallotun alueen ulkopuolella. Hirmu innokkaasti se etsi, vähän paremmin saisi nenää toki käyttää, mutta alkoihan se hajuaisti sieltä sitten käynnistyä loppua kohden.

Sammaleen alle piilotettu kangasrukkanen löytyi ensimmäisenä. Kehuja paljon, nami vaihtokaupaksi esineestä ja uusi käsky. Sinne se paineli yhtä innokkaasti etsimään ja löysi sen sormikkaan. Villasukkapallo jäi viimeiseksi, mutta löytyi suhteellisen nopeasti. Ensimmäisen löytymisessä meni selvästi eniten aikaa, mutta sitten Tosca ilmeisesti käsitti jutun juonen ja laittoin nenän päälle.

Ei paha - ensimmäinen esineruuduksi laskettava ja kaikki kolme esinettä löytyi. Lopuksi heiteltiin vielä lelua vähän niinkuin loppupalkaksi, ennen kuin jatkettiin matkaa. Eiköhän tää tästä ala sujua!

Tänään aamupäivästä käytiin sateessa reilun tunnin lenkillä.

Huomenna mätsäreissä kokeillaan, olisko parempi onni ilman teippejä korvissa. Niitä kun jotkut eivät niin hyvällä katso. Siihen asti on heikommat teipit, jotka on helppo nypätä ennen kehään menoa pois. Korvien taitteet ei nyt jotenkaan taas tunnu hyvältä, olivat melko pystyssä heti, kun teipit otti pois. Saa nähdä, minkä näköisin korvin mennään KV-näyttelyyn - kunhan nyt eivät ihan pystyt olisi.

2 kommenttia:

  1. Vinkki vitonen: esineruudusta voi alkuun tehdä ns. kaistaleen, saa olla vaikka sen 50m syvä ja maks pari metriä kapea (voi olla kapeampikin). Koira oppii alusta alkaen etsimään takarajalta, ja matkalla sinne voi nenään tarttua lähempänä olevan esineen haju. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tästä oon lukenut jostain aiemminkin ja aiotaan kyllä kokeilla :) Kiitos :)

      Poista

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksyntäni jälkeen :)