10.5.2016

Uintikausi avattu + tokoiluja

Kuvat 6.5. + video 9.5.

Kuvia on niin paljon, että jätin ne nyt pienempään kokoon.
Klikkailkaa kuvia auki ja selatkaa sitä kautta isompana :)





Kuten kuvista näkyy, käytiin perjantaina rannassa vähän treenaamassa (ja sitten Tosca pääsi uimaan). Tehtiin ihan lyhyt pieni setti seuraamista ja leikittiin ja samalla haettiin vähän sitä, että tekeminen jatkuu heti, eikä neiti lähtis mihinkään haahuilemaan.

Treeni sujui ihan mallikkaasti. Seuraaminen on parantunut heti, uusien oppien kanssa, vaikka paljon on toki vielä treenattavaakin. 





Videolla sitten tokoiluja tältä päivältä. Otettiin nyt seuruuta, ensimmäinen epämääräinen kokeilu eteenmenoa, jäävää maahanmenoa ja jokunen lyhyt pätkä paikkista siinä ohella.

Edelleen saisin olla nopeampi käskyttämään tuota, ettei se ehtisi edes harkita haahuilua. Ihan erityisesti täytyisi tarttua niihin hetkiin, kun Tosca pienen sekunnin tuijottaa mua odottaen. Lisäksi palkkaamisen kanssa saisi olla tarkempi/nopeampi.

Edistystä on silti tapahtunut - seuruussa se ei enää laamaile. Toki namit on hyvin tiukasti mukana touhussa vielä. Myös juoksu ja hidas onnistuivat nyt jotenkuten. 90-astetta oikealle toimii hyvin, täyskäännös oikealle toimii hyvin, 90-astetta vasemmalle aiheuttaa edelleen ongelmia. Pk-puolen vasemmalle tehtävää täyskäännöstä ei olla vielä edes kokeiltu - apua.

Ensimmäinen eteenmenokokeilu, kipossa olevalla ruokapalkalla. Joo, en mä nyt sitten tiedä taas, mikä olis paras tapa opettaa se tuolle. Kunhan nyt kokeiltiin. Muuten ihan jees, mut sen jälkeen, kun sen kipon on tyhjentänyt, se sulki korvat ja lähti haahuilemaan. Että näin... Toinen toisto oli aikalailla samanlainen. Täytyy etsiä vähän vinkkejä tähän.

Jäävät maahanmenot alkavat mun osalta sujua paremmin. Mutta kyllä vielä on paljon parannettavaakin. Pääasiassa mun pitäis muistaa HENGITTÄÄ, ei oo kiire mihinkään, ei tarvi hosua.



Sitten uintikuvia!


Vauhdilla! Tosca ei arkaile veteen menoa yhtään.





Ne korvat.......



Mieskin leikitti Toscaa. Se heittää paremmin!
Minä kuvasin tämän, kuten kai pari ylempääkin.

10.5. aamupäivästä piti jo päästä uudestaan treenaamaan!

Etsittiin läheiseltä ruohoalueelta varjoinen kohta, koska auringossa oli suhteellisen kuuma. Kamera ei ollut mukana tällä kertaa. Ja tietenkin silloin, kun se ei ole mukana, tulee niitä onnistumisia.

Tehtiin ihan seuraamista, käännöksiä ja jääviä. Seuruu toimi, käännökset toimi ja herranjumala JÄÄVÄT toimi myös! Kaiken kukkuraksi haahuilemaan lähtemistä oli hirveen vähän (ja kaikki nekin taas kiinni omasta hitaudesta).

Kokeiltiin seuruussa ensimmäistä kertaa saksalaista täyskäännöstä eli siis sitä pk-puolella tarvittavaa vasemmalle tehtävää täyskäännöstä. Vähän oli hakemista, Tosca esitti kaiken maailman piruetteja, harmi kun ei ollut sitä kameraa! Mutta eiköhän se pian hahmotu.

Sivulletuloja myös siinä ohella vähän hiottiin. Jätin Toscan istumaan, kävelin askeleen, pyysin sivulle. Ihan hyvin se sivulle tuli suurimman osan, mutta ei kyllä kertaakaan tullut ensimmäisellä käskyllä, mihin täytyy kyllä puuttua. Yleisestikkin se vaatii usein kaksi tai useammankin käskyn, mikä rassaa kyllä mua ihan todella. Treeniä, treeniä... BH-kurssilla pitää kysyä tähän (ja moneen muuhunkin) asiaan apuja.

Jääviä tehtiin, muutama maahanmeno ja kokeiltiin ensi kertaa jäävää istumista - no sehän ei sit ollut mikään ongelma. Mun pitää vähentää selvästi apuja, koska kyllä se osaa, ihan oikeasti. Se liiallinen kädellä ohjaaminen saa sen vain hämilleen, se teki meinaan ihan törkeen mageen jäävän maahanmenon kun huomattavasti vähensin apuja.

Lopussa sille sitten tuli joku ihme jumi, ettei neiti yhtään taas tuntunut muistavan, mitä istuminen tarkoittaa. Maasta istumaan nousu ei vaan kertakaikkiaan toiminut ollenkaan. Pitää treenata. Ihan en kyllä käsitä, miten se voi olla niin vaikea liike joinain päivinä, vaikka välillä toimii ihan täydellisesti. Myöhemmin päivällähän se sit taas osasi istumaannousun ihan kuin pitääkin ja ekalla käskyllä. Hohhoijaa...

Kaiken kaikkiaan jäi ihan super fiilis! Ne jäävät! Mä kun ajattelin että niistä tulee isokin pulma, eikä saada niitä ikinä toimimaan. Ja niissä ei todellakaan mitään kaksois-kolmois-käskyjä tarvittu. Ja se häiriönsieto - toisella puolella oli lauma kovaäänisiä lapsia pelaamassa jalkapalloa ja toisella puolella miehiä pelaamassa lentopalloa. Ei häirinnyt meidän tekemistä yhtään.

Piti käydä pömpelin päällä pönöttämässä.




Tule jo perjantai ja BH-kurssi! Ja sunnuntaina on Aktiivicollieiden PK-tottispäivä! Odotan molempia innolla. Mahtavaa päästä hyvien kouluttajien valvovan silmän alla treenaamaan.

Sitten huonoja uutisia - Toscan paperit eivät ole vieläkään saapuneet. Liekö posti hävittänyt vai onko vain jotain hidastavia tekijöitä... Ovat siis matkalla suomen sisällä mulle päin. Ei todellakaan huvittaisi uudelleen maksaa mokomasta paperilapusta ja odotella viikko- tai kuukausitolkulla sen saapumista. Vaikka ei mulla nyt sinänsä ole mikään kiire saada tuota Suomen rekisteriin. Paitsi että sitten pääsisin katselemaan mahdollisia ryhmätarkkeja - silmät ja luustokuvaukset olis edessä jossain vaiheessa.

Pahoittelen kilometripostausta. Toivottavasti jaksoitte katsoa edes kuvat ja videon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksyntäni jälkeen :)