9.6.2016

BH-kurssia ja omia treenejä

Neljä ekaa kuvaa 31.5.

BH-kurssi loppui torstaina 2.6. olleeseen treenikertaan. Olin jotenkin väärin kai laskenut, en edelleenkään ymmärrä, miten. Vaikka kuinka tuijotan kalenteria, en saa kuin sen viisi kertaa laskettua. Mutta oli miten oli, osalla porukasta on edessään bh-koe perjantaina 10.6.
         Me ei sinne vielä päästä, kun ei ole Toscalle vaadittavia papereita (uusi export pedigree on tulossa englannista). Vaikka ei me vielä olla sillä tasolla, että haluaisin lähteä sinne mokailemaan ja panikoimaan. Mielummin menen sitten, kun tekemisessä on jo vähän varmuuttakin ja voin luottaa meidän tekemiseen vähän paremmin. Saan ehkä sitten itsenikin tsempattua sellaiselle mielentilalle, että päästään kunnialla läpi.

Osallistumisen sijaan nakitin itselleni valokuvaustehtävän BH-kokeeseen. Saas nähdä mitä siitä tulee. Mies lupautui lähtemään kaveriksi, myös kuvaamaan itse. Toivottavasti saadaan kelvollista materiaalia, sillä varmasti monelle kelpaisi onnistuneet kuvat omasta koirasta.



Oli miten oli, nyt piti kurssilla sitten tehdä koko bh-kaavio. Ihan joo hyvinhän se seuraa, välillä, mutta kyllä se tarvitsee vielä aika hemmetin ison määrän varmuutta siihen. Että kyllähän me nyt ne kaaviot tuplana ja muut jotenkuten rämmittiin läpi, muttei se todellakaan mitään kaunista katseltavaa ollut. Namia oli kädessä kokoajan, mutta ei koiran nenässä kiinni ja palkkasin harvakseltaan.
         Vasemmalle tuo kääntyy edelleen superhuonosti, joten henkilöryhmässä tulin ihan suoraan kävelleeksi koiraa päin ja muuta hienoa. Enkä edelleenkään tiedä mitä sille vasempaan kääntymiselle tekisi. Mutta ainakaan se ei henkilöryhmässä pätkääkään välitä niistä ihmisistä, ainoastaan se kääntyminen tuottaa tuskaa. Myös saksalainen täyskäännös vaatii vahvan käsiavun + mä sekoilen sen remmin kanssa kytkettynä seuraamisessa. Mutta on se edistynyt silti paljon!

BH:ssa on nykyään jäävät pysähdyksen kautta ja istumaan jättäessä se meni tottakai maahan, kun tyhmänä käskytin sitä istumaan eikä odottamaan paikallaan. Muutenkin se menee joskus maahan, kun käskee istumaan ja sitten maahan-käskyllä ei varmana mene. Tähän tarvitaan varmuutta lisää. Maassa se sentään pysyi ja tuli vauhdilla luokse - joskaan ei mun eteen, vaan jäi juosten kiertämään mua ympäri ja tuli sivulle kun pyysin uudestaan luokse. Joo, lisää treeniä. Ei se kyllä ole koskaan ennen tuollaista tehnyt. Mutta ainakin se tulee luokse, että ei tilanne nyt kovin paha ole.

BH-kurssi numero 2 starttaa näillä näkymin 29.6. ja seuraava mahdollisuus osallistua BH-kokeeseen onkin sitten kuukausi siitä eteenpäin, 27.7. ja sinne tässä nyt sitten kovasti koitetaan tähdätä. 6 kurssikertaa ja läjä omia treenejä siihen päälle. Tehdään parhaamme.

Piti ottaa rakennekuva mutta... 1. se uppoaa ruohoon,
2. se on märkä ja 3. mihin ne korvatkin osottaa?

Lauantaina 4.6. kyläiltiin mun vanhempien luona. Matkan varrella käytiin katsastamassa yhden lopettavan lemmikkitarvikeliikkeen loppuunmyyntiä ja sieltä tarttui terraariojuttujen lisäksi Toscalle 650g noutokapula. Mulla on ennestään 250 ja 450 gramman kapulat, ohjatun kapulat ja metallikapula. Tähän mennessä oltiin käytetty vain 250 gramman kapulaa.
        Pk-puolella kisoissa estenoudot tehdään juurikin 650 gramman kapulalla ja ykkösluokassa tasamaanouto myös. Kakkosluokassa tasamaanouto on 1kg ja kolmosessa 2kg kapulalla, mutta jos nyt ensin katellaan, oppisko tuo edes jäljestämään... Enkä usko, että isot kapulat tulevat olemaan ongelma koiralle, joka lenkeillä raahaa paljon painavampia oksia mukanaan!

Tästä eteenpäin kuvat lauantailta 4.6.

Vasemmalle kääntymistä käden perässä.

Seuruupaikka elää. Tässä hieman takana,
seuraavassa sekunnissa jo vähän liian edessä.

Tosca pääsi testaamaan uutta kapulaa takapihalle. Tehtiin myös vähän seuruuta, joka oli melko hyvä (kontaktia paremmaksi, koiran paikka tarkemmaksi ja lisää intoa tekemiseen), ihan joku yksi maahan-istu-vaihtohässäkkä (joka toimi taas vaihteeksi ihan hyvin) ja pari jäävää maahanmenoa. Jäävät ei toimineet viimeksi kentällä oikein mitenkäänpäin, mutta nyt oli ihan tosimageet.

Pysyy pysyy, mutta ilme... :D

Ja se kapula. No, ei sen kanssa ollut mitään ongelmaa. Nyt se jo istuu itse mun eteen kapulaa tuodessaan, vaikkakin tooodella hitaasti ja viiveellä, mutta kyllä se siitä nopeutuu. Pitää myös olla tässä tarkkana koiran paikan kanssa, koska se jää hirveän mielellään vähän turhan kauas, mikä vaikeuttaa kapulan ottamista sen suusta, kun joudun kurottelemaan koiraa kohti. Mutta sentään se tulee suhteellisen suoraan eteen. Ja suostui se myös erillisenä liikkeenä sitä kapulaa pitämään, ei mitään ongelmaa senkään kanssa.
         Tämä isompi onkin parempi siinä mielessä, että sitä on huomattavasti hankalampi lähteä kantamaan väärällä otteella, verrattuna siihen 250g kapulaan. Mun heittäminen tosin vaatii harjoitusta, olen siinä ihan luokattoman huono. Ei mitään hajua, miten aion saada sen kapulan heitettyä kisakorkuisen A-esteen yli ja vieläpä suoraan...


"Onkshyvä?" kysyy Tosca.

Saisi omaan makuun tulla aavistuksen lähemmäs,
mutta eiköhän se pienellä treenillä...

Tiistaina 8.6. oltiin myös treenaamassa, siitä juttua, kuvia ja ehkä videopätkääkin myöhemmin. Sen verran paljastan, että aiheena oli tokon alokkaan hyppy, jossa ei ole mitään ongelmaa, muka-superhelppo hyppynouto joka ei sitten ollutkaan niin helppo ja merkin kierto, joka ei tunnu hahmottuvan sitten niin millään.

Lentävä rotta ja rotan perässä lentävä koira.

Seuraavaksi pitää kyllä panostaa mielentilaan. Ihan ensimmäisenä pitää panostaa mun omaan mielentilaan, koska se vaikuttaa ihan superpaljon koiraankin - kas kummaa. Kuka kertoisi ympäröivälle maailmalle, että ei negatiivisia asioita ennen treenejä? Parempi kai olisi, kun oppisi itse hyväksymään sen, että nyt on mulle väärä mielentila päällä ja siirtää treenisuunnitelmia. Se on vain kauhean vaikeaa, kun haluaisi treenata!

Ja sitten kun on oma mielentila hallinnassa, niin... eipä sen koiran mielentilan kanssa kauhean suurta työtä tarvitse tehdä. Pientä virittelyn työstöä. Koska sehän on ihan super, silloin kun mä itse olen oikeassa mielentilassa. Tämä on mulle kovin haastavaa, mutta sitäkin mielenkiintoisempaa - mun täytyy pystyä jollain tapaa kasvamaan ihmisenä ja oppia hallitsemaan omaa mielentilaani. Mun täytyy päästä siihen oikeaan mielentilaan aina treeneissä ja sitten kisoissakin. Muuten mä pilaan tuon koiran ja se oppii, ettei treeneissä ole kivaa.

No otettiin sitten vähän parempi rakennekuva,
mutta sen täydellisen metsästys jatkuu edelleen.

On se vaan niin magee pieni olento.
Kyllä siitä tulee vielä hyvä, jos mä en mokaa.

4 kommenttia:

  1. Ootteko miten paljon treenannut peräpään käyttöä? Esim peruuttamista, vatityöskentelyä, kahdeksikko treeniä? Ne vois auttaa aika paljon noihin vasemmalle kääntymisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian vähän :D Täytyis...

      Poista
    2. Samaa meinasin tulla kirjoittamaan, että vasemmalle kääntymisiin auttaa, jos koira oppii näppärämmäksi käyttämään takapäätään. :)

      Poista
    3. Joo, sepä se, kun vaan sais aikaseks :D

      Poista

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksyntäni jälkeen :)