26.11.2017

Hau-Hau DogShow 2017

Selvittiin hengissä viikonlopusta ja näyttelyistä.
Tosca jatkoi tasaista erittäin hyvä -linjaansa.


Tosca esiintyi mielestäni kivasti. Porukalla juostessa haukahteli muutaman kerran, mutta muuten ei mitään pahaa sanottavaa. Molempina päivinä päästiin myös kilpailuluokkaan ja sijoituttiin siellä, mistä olen kovin iloinen. Molemmat tuomarit olivat mukavia, mutta eivät todellakaan mitään ERI-automaatteja.

Pari kaverin ottamaa kännykkäkuvaa lauantailta.

Tampere 25.11.2017, AVO, Tarja Löfman
EH AVK2
"4-vuotias, hieman pitkärunkoinen narttu. Hyvä purenta. Kaunisilmeinen pää, jossa yhdensuuntaiset linjat. Tasapainoiset niukahkot kulmaukset. Oikeanmallinen rintakehä. Turhan pitkä lanneosa. Oikea-asentoinen lantio. Ylälinja voisi olla tiiviimpi. Liikkuu kerien edestä. Esiintyy reippaasti."

Tampere 26.11.2017, AVO, Elena Ruskovaara
EH AVK3
"Reipas pitkälinjainen hyvin narttumainen kokonaisuus. Tilava runko. Ulottuva kaula. Narttumainen hyvänmallinen pää. Turhan keveät korvat. Sopivat kulmaukset. Liikkeessä saisi olla enemmän ulottuvuutta ja joustoa. Tarpeeksi tiivis ylälinja. Vauhdikas esiintyjä."


Oli kiva käydä, mutta ei tää kyllä mun juttu ole. Sitäpaitsi me ei vieläkään saatu yhtään ruusuketta. Meillä ei siis vieläkään ole yhtään. Ei sillä, että se nyt olisi tärkeää, "muttakun kaikilla muillakin on" :D Toisekseen, en jaksa yhtään noiden ton korvien kanssa pelaamista. Oli teipit pitkään jo ennen näyttelyitä ja päivien välissäkin ja ennen kehää vielä painelin niitä sormin vähän. Ei ne nyt ihan pystyt olleet kehässä, mutta ei kyllä lähelläkään rotumääritelmän mukaisia korvia. Olkoot pystykorvainen, yhtä hyvin niilläkin kuulee.

Jatkossa voisi olla viisaampi ja painottaa näyttelykäynnit kesään ja ulkonäyttelyihin tai sitten collieitten erikoisnäyttelyihin. Toisaalta, Toscaa en välttämättä enää raahaa näyttelyihin. Tai jos sitten vetskuihin? Mutta jos ja kun lauma kasvaa, niin pennun kanssa sitten toki pitää joku tulos käydä hankkimassa.

Nyt Tosca voikin sitten rauhassa alkaa vaihtaa karvaa. Juurikin niin, että se on sitten ihan bikinikunnossa, kun tulee pakkaset. Jos tulee, ei tästä Suomen talvesta tiedä. Onneksi on lämmin takki kuitenkin valmiina odottamassa pakkasia.

Seuraavaksi meillä onkin muutto - kyllä, taas. Vesivahinko nykyisessä asunnossa, onneksi ei ole oma. Joten ollaan tässä vähän kiireisiä. Viimeistään joulun jälkeen lupaan päivitellä kuulumisia! :) Jos jotain hyvää tässä muutossa, niin uudessa asunnossapa onkin muovimatto, eikä laminaatti. Laminaatti on ihan vihoviimeinen lattiamateriaali koiratalouteen, saati sitten pentujen kanssa.

4 kommenttia:

  1. Minkä verran collieilla on luonnostaan rodunomaisia korvia vai teipataanko/liimataanko/tmv ne kaikilla pentuna oikeaan asentoon jämähtämiseksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa mitään lukemia sanoa, mutta veikkaisin että yli puolet olisi pystykorvaisia ilman teippaamista tai muuta hoitamista (yleensä nahkoilla käytetään teippausta ja pehkoilla liimausta). Aika vähän on luomu-taittokorvia kyllä. Tämä siis nahkojen osalta, pehkoista en tiedä muuta kuin että kyllä niidenkin korvia hoidetaan.

      Ja kun korvien asento ei koiran elämään vaikuta millään tasolla, se on kuitenkin todella epäoleellinen asia jalostuksessa ja jalostusvalinnat tehdään kyllä (ainakin minä teen!) ihan muiden asioiden perusteella kuin korvien. Joten ei nämä pystykorvaiset rodusta ole mihinkään katoamassa :D

      Poista
    2. Kuinka iso virhe ne pystyt korvat ovat näyttelyissä? Ajattelin sitä, että miksi niitä ylipäätään keinotekoisesti laitetaan taittoon ja pidetään yllä "harhakuvaa" taittokorvaisesta rodusta?

      Poista
    3. No, aika harva onnistuu pystykorvilla saamaan ERIn, saati sitten sen enempää menestystä näyttelyissä. Joten onhan sillä merkitystä, jos näyttelyitä harrastaa.

      Poista

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksyntäni jälkeen :)