4.3.2019

Tavoitteet vuodelle 2019

Tänä vuonna ei ole vielä ehtinyt ihan hirveästi tapahtua, joten kirjataanpa ylös ne menneen vuoden tapahtumat ja tavoitteet tälle vuodelle. Tai näille viimeiselle 10 kuukaudelle, mitä tätä on jäljellä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ohessa kuvia helmikuulta 2019.

3.2.19

3.2.19

3.2.19

          Vuosi 2018 - yhteenveto

Tosca
- terveenä pysyminen
         Joo, terveenä periaatteessa pysyttiin. Ei haavereita eikä tauteja.
- pennut keväällä/kesällä
         Joo, mutta ei. Pennut kuolivat ja Toscalta lähti kohtu.
- pennuista suoriutuminen ja toipuminen
         Leikkauksesta toivuttiin hyvin. Omasta pääkopastani en voi sanoa samaa.

- AVOn liikkeet kuntoon (kisoihin 2019)
         Joo tuota, ei. Treenattiin ihan naurettavan vähän. Jospa sit tänä vuonna treenais ne liikkeet kuntoon...
- yritetään päästä loppuvuodesta möllitokoilemaan
         Eipä tullut mentyä.
- jälki, esineruutu ja pk-tottis jonkunlaiseen kuntoon (toivottavasti kisoihin 2019)
         Haudattiin haaveet Toscan palveluskoirapuolen kisaurasta. Se ei edelleenkään ole hypännyt sitä metristä ja kesällä jäljestys jäi älyttömän kuuman kelin ja omistajan sairastelun johdosta aikalailla nollaan kertaan.

- koirauimalaan talvella (sekä alku- että loppuvuodesta)
         Ei käyty, ei alku- että loppuvuodesta.

Pentu
- ylipäätään se, että yksi pentu meidän perheeseen liittyisi
         No tämä onnistui, vaikka ei ihan niinkuin ajattelin, ja Toscan siskontyttö liittyi laumaan jouluaattona.
- pentu pysyisi terveenä ja kasvaisi
         Eipä se siinä viikossa vielä ihan mahdottomia kerennyt kasvaa, mitä ehti viime vuoden puolella mulla olemaan. Haavakin saatiin Toscan hampaasta korvaan.
- oppisi talon tavoille
         Sama tässä kuin edellisessä...
- jotain pohjia harrastuksille
         Ja sama tässäkin...

Kasvatustyö
- ensimmäinen pentue maailmaan
         Ensimmäinen pentue lepää mullan alla, että ei mennyt ihan niinkuin piti. Tämän myötä myös kaksi seuraavaa kohtaa jäi luonnollisesti täyttämättä.
- ...josta yksi pentu ehkä sijoitukseen
- ...ja yksi itselle
- mahdollinen tuontikoira sijoitukseen loppuvuodesta
         Tuontikoira tuli, mutta itselle. Sijoitukseen laitettavasta pennustakin oli loppuvuodesta puhetta, kylläkin ihan suomalaisen kasvattajan kanssa.

5.2.19

5.2.19

5.2.19

Eli siinäpä se meidän vuosi 2018. Ringan tulo vähän paikkasi tilannetta, mutta jäihän tuo vuosi nyt ihan järkyttävän pahasti "miinukselle" ja muistoihin lähinnä kamalimpana vuotena tähän asti. Pentujen menettäminen, vieläpä sen ensimmäisen pentueen kohdalla,on sellainen juttu, että sitä ei ihan helposti paikata. Jouduin kirjaimellisesti hautaamaan suurimman unelmani. Jotta se tuntuisi vielä epäreilummalta, oli niiden kuuden kauniin, täydellisen pennun joukossa kaksi ihastuttavaa trikkinarttua.

Tammikuussa mulla ja Toscalla tuli täyteen 2 yhteistä vuotta ja kesällä Tosca täytti viisi.

Muutamia muita (positiivisempia) juttuja mainitakseni, tulin hankkineeksi uuden kameran rungon (Canon eos 80D) vanhan 9 vuotta palvelleen (Canon eos 450D) tilalle. Käytiin pariin otteeseen mökkeilemässä, joka on ihan parasta, kysyttiin sitten multa tai Toscalta (mies ei välttämättä ole asiasta ihan niin innoissaan) ja vierailin ensimmäistä kertaa elämässäni Messarissa, ihan turistina ilman koiraa. Tosca osallistui myös Juha Korrin viettitestiin (pitäisi saada joskus ne kuvat ja video käsiteltyä ja nettiin, ennen kuin siitä on kulunut vuosi) ja näin Suomen ainoan IPO-tuloksen tehneen pk-collien "tositoimissa" suojelua treenaamassa.

Loppuvuodesta kroppa alkoi pettää kaiken stressin, huolen ja murheen vaikutuksesta, olin lähes kuukauden sairaslomalla kummallisten flunssaan viittaavien oireiden kanssa, jonka jälkeen määräaikaista työsopimustani ei jatkettu enää. Olin yli 1,5 vuotta ollut samassa paikassa kokopäiväisenä vuokratyöntekijänä, mutta uupumus otti vallan, vaikka töissä sinänsä olikin ihan mukavaa - se kaikki muu siinä ympärillä vaan rasitti ihan liikaa. Osin tästä syystä blogiin kirjoittaminenkin on ollut sellainen ylimääräinen rasite, ja jäänyt siksi tauolle.

17.2.19

17.2.19

17.2.19

Tämä on se minkä mä haluan nähdä vetohommissa! (17.2.19)

Ringa varasti Toscalta kepin (17.2.19)


          Vuosi 2019 - tavoitteet

Tosca
- Pysyä terveenä ja kunnossa
- Saada paino pidettyä järkevänä, mieluiten laskemaan alle 19kg
- Saada fyysistä kuntoa ylöspäin

- Nyt ne tokon avoimen liikkeet kuntoon! Kisoihin vuonna 2020. Ei tekosyitä.
- Testataan, mitä kaikkia rallytokon alokkaan liikkeitä osataan (saatetaan olla hulluja ja mennä kisaamaankin)
- Aloitetaan vetohommat juosten ja kickbikella (ei kisatavoitteita nyt eikä tulevaisuudessakaan)
- Harkitaan vepen soveltuvuuskoetta (tai ainakin treenataan siihen)
- Käydään tokon möllikokeessa opettelemassa ihan sitä kisarutiinia vaikka ALO-luokassa

Ringa
- Pysyä terveenä ja kasvaa isoksi
- Silmätarkki ja luustokuvat marras-joulukuussa (tai sitten alkuvuodesta 2020)
- Rekisteröinti Suomen Kennelliittoon
- Geenitestit (DM, MDR1, pitkäkarvageeni)

- Opetellaan leikkimistä
- ... ja uimista! (sitten kesällä)
- Treenataan tokon / tottiksen alkeita
- Tehdään jäljen ja esineruudun alkeita
- Tähdätään siihen että päästäisi ehkä tekemään BH- ja toko ALO vuonna 2020
- Käydään monissa monissa mätsäreissä
- Käydään ehkä jossain näyttelyssä (junnuluokassa eli sitten yli 9kk iässä)
- Jos loppuvuodesta on möllitokoa jossain, yritetään käydä ihan vaikka nakkiluokassa

Kasvatustyö
- sijoitusnarttu toiselta kasvattajalta ja sille hyvä koti
- toinenkaan sijoitusnarttu ei ole täysin poissuljettu idea


Videolla Ringa ja ekat omatoimi-näyttelytreenit, ikää tasan 4kk:


Meille tuli Toscan kanssa tammikuussa täyteen 3 vuotta yhteistä matkaa ja kesällä Tosca täyttää 6 vuotta. Ringakin täyttää lokakuussa jo vuoden. Todella suuresti toivon, että tästä vuodesta tulee hyvä. Vaikka toisaalta, viime vuoteen jos vertaa, niin huonommaksi on vähän vaikea pistää (olettaen, että molemmat koirat pysyy hengissä).

Loput kuvat on siltä päivältä, kun Ringa täytti 4kk.

Ringa 4kk (27.2.19)

On mulla niin kauniit koirat... (27.2.19)

Pidemmän aikavälin tavoitteet:

Tosca
- TK2 ja ehkä TK3 vielä joskus...
- Mahdollisesti RTK1 ja ehkä jopa RTK2
- EHKÄ Vepe SOVE ja jos siitä suoriudutaan, voidaan kokeilla ALO:a
- Ehkä veteraani-iässä näyttelyihin, jos siltä tuntuu (eli mukaan sillon kun Ringakin menee kehään)


Ringa
- TK1 ja siitä ylöspäin niin pitkälle kun rahkeet riittää
- BH-koe
- Palveluskoirakokeet, todennäköisenä lajina jälki
- Näyttelyissä vähintään muutama pyörähdys, menestyksen mukaan saatetaan käydä enemmänkin
- Luonnetesti

Pitkän ajan haaveet, joita ei nyt ihan voi tavoitteiksi tässä vaiheessa vielä kutsua, olisi tottakai TVA ja KVA, mutta voi olla, ettei kumpaankaan riitä rahkeet vielä tämän koiran kohdalla. Ja mistä sitä vielä tietää 4kk pennusta, tuleeko siitä hyvää harrastus- ja/tai kisakoiraa muutenkaan. 


Kasvatustyö
- Ringalle pentue joskus ehkä n. 3-vuotiaana (jos Ringa soveltuu jalostukseen)
- Jos ekan pentueen kanssa kaikki sujuu hyvin ja pennuista tulee kivoja, ehkä toinen sitten muutamaa vuotta myöhemmin, eri uroksen kanssa
- Muutama sijoitusnarttu muilta kasvattajilta (miel. myös joku ulkomaantuonti) ennen omia pentueita
- Omista pentueista aina vähintään yksi sijoitukseen (ja joku joskus itsellekin)

Ringa noutaa (27.2.19)

27.2.19

27.2.19

27.2.19

27.2.19

Seuraavaksi aion urakoida valmiiksi sen Toscan synnytykseen perehtyvän postauksen. Ja sitten voidaankin taas keskittyä iloisempiin aiheisiin, kuten pennun kasvuun, treeneihin, kuviin ja videoihin! Ja ihan vaan meidän kuulumisiin.

Toiveitakin saa esittää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksyntäni jälkeen :)