6.3.2019

Treenitilannepäivitys

Missä mennään treenien osalta?

Kuvan otti Jenni, joskus useampi vuosi sitten...

Talvella ollaan vietetty aikalailla sellaista pakollista treenitaukoa ja treenattu vaan vähän sisällä ja pari kertaa käyty hallilla. Ulkona on vähän temppuiltu jotain, mitä nyt on tarjennut. Luoksetuloa pennun kanssa tietysti tehty vapaana ollessa paljon. Odotetaan jo innolla kevättä ja ulkotreenikauden alkamista.

Tosca
Toscalla on treeniohjelmassa tokon avoimen liikkeet, jotka pitäis saada ensi vuodeksi kuntoon. Lisäksi suunnitelmissa on treenata vetojuttuja (juosten ja kickbikella) JA vepeä, uutena aluevaltauksena. Kaikkia näistä pääosin omatoimitreeninä.

TOKO
Paikkaistuminen... ei olla tehty. Joo, no kotona sitä on ihan turha treenata ja ulkona sitä ei talvella kauheesti viitsi tehdä. Ryhmäpaikkista tehdessä ongelmana on se, että muut tekee yleensä paikkamakuuta ja Tosca menee aina muiden käskyillä maahan (ärsyttävää ja pitäisi kitkeä pois). Onneksi tämä ei ole paikkaistumisen kannalta ongelma, siis jos ne muutkin vaan tekis sitä istumista... Mutta tää vaatis ihan hulluna treeniä, erityisesti siis kisamaista ryhmäpaikkista ja ilman niitä muiden maahanmenokäskyjä (kun niitä ei oo kokeessakaan). Meidän alokkaan kokeet kaatui useimmiten nimenomaan paikkikseen, joten olis kiva, jos se ei enää avoimessa olis ongelma. Tosca joko nousi ylös tai vinkui, pahimmillaan molempia.

Toscan seuruu on yhtä rikki kun aina. Siihen nyt lääkkeeksi on otettu sellainen jekku, että sitä tehdään vain ja ainoastaan ruokapalkalla ja lelua ei silloin ole edes taskussa. Lelun kanssa se lähtee irtoamaan eteen ja sivulle. Ruokapalkalla se on hyvä. Käännöksetkin oli yhdessä treenissä ihan timanttia aikaisempaan verrattuna. Peruutus pitäis opetella ja juoksuvauhdissa oikealle käännökset. Tehdään nyt tekniikkaa urakalla ja mietitään sitä lelupalkkaan siirtymistä sit joskus paaaljon paljon myöhemmin.

Kaukot tökkii. Toscan mielestä on kamala rangaistus, kun istumasta joutuu menemään takaisin maahan. Se luulee kai, että teki jotain väärin noustessaan istumaan (vaikka tästä on runsaasti palkattu JA kehuttu), kun käsketään maahan. Istumaan se nousee ihan iloisena, mutta maahan meneminen tökkii pahasti ja ahdistaa, vaikka muissa olosuhteissa sen maahanmeno on ihan priimaa. Kaukoissa se on vaan ihan hirvittävä ja kamala asia. Ja kun avoimessa se pitäis tehdä tuplana...
         Tähän täytyy keksiä jotain. Ja ehdottomasti treenataan lelupalkalla, jotta saadaan kierroksia ylös ja sitä kautta jotain itsevarmuuttakin siihen touhuun mukaan. Kaukojen kanssa on tullut sössittyä siinä vaiheessa, kun se osoitti ensimmäisiä epävarmuuden merkkejä ja nyt ollaan sitten jo pahasti suossa ja yritetään sieltä ylös vähän heikolla menestyksellä...

Jäävät toimii ihan kivasti, kaikki kolme, ei pahaa sanottavaa. Mulla ei ole käytössä ennakkomerkkejä, mutta kyllä se aika suurella varmuudella tekee just oikein, kun sanoo vaan oikean käskyn ja oikealla tavalla. Pitäis videoida, että sais varmuuden siihen, mitä siellä mun selän takana oikeasti tapahtuu.

Luoksetulossa pitäis saada vauhtia ja varmuutta. Lelupalkalla, ehdottomasti! Riittävän pitkää matkaa, jotta se tulis oikeasti laukalla, koska lyhyellä matkalla se ei viitti, kun joutuu kuitenkin heti hidastamaan. Suoruutta pitää myös muistaa tarkkailla, koska Toscalla on ollut tapana tehdä vinoja eteenistumisia. Tähän keksin kyllä jo ratkaisun - palkka leuan alla. Se vaatii vaan tietynlaisen lelun, että sitä pystyy siinä pitämään. Vaihtoehtoisesti voisi myös kokeilla jotain kuja-viritelmää, että sen on pakko tulla suoraan... Tämä ongelma kun koskee sitten myös estehyppyä ja merkin kiertoa. Noudoissa se on palautukset tehnyt kyllä kelvollisesti, mitä nyt muistan. Noutoa ei olla treenattu nyt lähiaikoina.

Noutaminen on ihan jees, ei olla nyt tosin talvella liukkauden takia tehty, mutta ainoa mahdollinen ongelma tässä on se, että satunnaisesti Tosca kiljuu liikkeelle lähtiessään, koska noutaminen on liian kivaa. Kuka tietää, mitä se voi kokeessa keksiä (esim. karata heittäessä kapulan perään?) mutta kai tätäkin pitäis treenata, että tulis rutiinia ja sais sen ääntelyn pois.

Merkin kierto on samanlainen ääntelyä aiheuttava asia. Joskus se on myös lähtenyt väärään suuntaan (esim. kun useampi metri oikealla puolella oli A-este....) eli tähän pitää varmaan tehdä jotain häiriötreeniä, että ripottelee sinne kentälle kaikkea muutakin roinaa sen merkkikartion lisäksi.

Ruutu on edelleen täysin opettamatta, hyi minua laiskaa treenaajaa. Ruvetaan työstämään sitä heti, kun noi ulkokentät tuolta sulaa. Ostin matalammat kartiot tähän tarkoitukseen, jos vaikka Tosca ei olettaisi heti, että ne on kiertämistä varten...

Hyppy toiminee. Meillä ei ole omaa umpiestettä (vieläkään), joten kai tätäkin treenataan vaan tavallisella esteellä sitten, kun kentät on sulaneet. Eipä toi oo kauheesti välittänyt siitä, onko se este umpinainen vai ei. Täytyy käydä jossain "virallisilla kentillä" treenaamassa tätä kyllä kans ihan umpiesteellä. Alokkaassa se kiersi esteen ainakin yhdessä kokeessa, mitä se ei ole koskaan treeneissä tehnyt, joten vähän haluan siihenkin varmuutta.

VETO
Vetotreenit aloitetaan ihan nollasta, omistajankin kunto on ihan surkea. Varmaan ensimmäisenä lähdetään tekemään lyhyitä vetoja etupalkalla ja yritetään lenkeillä opetella suuntia. Tässäkin asiassa vaan odotellaan, että nuo jäät sulais tuolta. Nyt siellä ei juokse hullukaan, ihan liian liukasta ja kovaa. Tehdään varmaan alkuun juosten ja sitten vähän myöhemmin kokeillaan sitä kickbikea, vähän pidemmälle matkalle.

Lisäksi koitetaan päästä pyöräilemään (pyörä tosin vielä huoltamatta) kunhan lumesta ja jäästä päästään eroon, että saadaan kuntoa ylös. Pyöräillessä Tosca juoksee vapaana vierellä/edellä, koska mä en luota itseeni pyörän kanssa, jos mulla on siinä koira kiinni. Oon vähän huono pyöräilijä.

VEPE
Suunnitelmissa aloittaa kuivalla maalla harjoitukset esineen viemiseksi ja "veneen" noutamiseksi (veneenä voidaan käyttää esim. tavaralla täytettyä ikea-kassia tai kärryviritelmää, näin alkuun), mutta tähän tarvittais joku ahkera kakkosohjaaja.

Kesällä katsellaan sitten samojen harjoitusten + veneestä hyppäämisen ja hukkuvan pelastamisen tekemistä vedessä. Köysiä ja sensellaista pitäis käydä ostamassa. Vesi, uiminen ja noutaminen on Toscalle mieluisia juttuja, joten ajattelin, että miksi ei... Kuka tietää, jos joskus päästään vaikka tekemään SOVE ja ehkä jopa alokasluokan koe!

Myös Jennin ottama vanha kuva.

Ringa
Pentu opettelee luonnollisesti vasta alkeita. Seuraavaksi listalla on:

- Seuruuta imuttamalla. On tehty ihan vaan suoraa max. kolmen askeleen imutusta.
- Sivulletulo. En vielä tiedä millä tekniikalla.
- Istu, maahan ja seiso -käskyjen saaminen suullisiksi, näistä jälkimmäiset menee vielä ihan täysin käsiavulla, istuminen toimii ihan ok pelkällä suullisella käskyllä, mutta kaipaa vielä lisää varmuutta sekin.
- Paikalla pysymistä kaikissa kolmessa asennossa, istuen onnistuu jo kohtuullisesti.
- Luoksetuloa eteenistumisen kera, nyt se tulee sujuvasti luokse ja hyppää päin...
- Kosketusalustan opettelu, alkeita on tehty mutta lamppu ei ole vielä syttynyt pennun päässä.
- Merkin kierron opettelu.
- Ruutua aina sillon kun Toscankin kanssa, eli kaikki ilo irti siitä, että joskus jaksan kasata sen ruudun johonkin kentälle... Jos se ei jäisi tämän koiran kanssa roikkumaan "tämän takia ei voida mennä avoimen kokeeseen" -liikkeeksi?
- Noutaminen. Leluilla. On se kerran noutanut pienen puisen kapulankin jo.
- Näyttelyseisominen ja -juokseminen (ekat mätsärit tän kuun lopulla!)
- Leikkimistä paljon ja enemmän, kunhan ne inhottavat pentukulmurit irtois ensin... Ne jää pahasti kiinni leluihin ja Ringaa ahdistaa, kun lelu ei irtoa, kun avaa suun.
- Syömisluvan odottaminen ruokakupilla
- Portaiden kulkeminen ylöspäin rauhallisesti - alaspäin se menee nätisti, mutta ylöspäin on jostain syystä pakko syöksyä kuin tuli hännän alla... Vähän vaarallista. En vaan tiedä miten tähän lähteä puuttumaan, koska jarruttaminen pahentaa asiaa.

Eli toisin sanoen tosi paljon pieniä asioita ja isompien asioiden alkeita.

Kesällä toivotaan, että päästään BH-kurssille (vaikka BH-koe onkin ajankohtainen vasta ensi vuonna, ikärajakin 12kk) ja opetellaan toivottavasti uimaan ihan luonnonvesissä. Aletaan myös tekemään jäljen alkeita heti, kun vaan noi maastot sulaa. Nakkiruutua ja siitä sitten aika pian jo jäljelle (mä en oikein oo nakkiruutuihminen).

Ringa noutaa

Ja sitten otetaan sellaiseksi yleiseksi tavoitteeksi se, että saatais videoitua treenejä mahdollisimman usein ja joskus joku valokuvaamaan myös meidän touhuja. Varsinkin jälkimmäinen voi olla vähän helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritetään.

Tämmöinen pieni tilannekatsaus tähän väliin, kun mitään muuta jännittävää ei olla nyt ehditty ja ulkonakin on just nyt ihan liian kylmä (-14 astetta) ja ei voi edes valokuvata, ulkona treenaamisesta puhumattakaan. Tulis jo se kevät!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huom! Kommentit julkaistaan vasta hyväksyntäni jälkeen :)